maanantai 27. kesäkuuta 2016

Colombine Spray on hurja myrkky!

Eipä ole aiemmin tullut esiin, millainen tappoaine on Colombine Spray. Tätä belgialaista valmistetta käytetään yleisesti kyyhkyjen ulkoloisten (täit, väiveet, punkit) häätämiseen. Vaikuttava aine on metyylikloridi. Tuote tulee ihan EU:n ytimestä ja markkinoidaan vaarattomana Euroopassa. Ei voi kyllä enää mihinkään luottaa.

Colombine Spray, metyylikloridia sisältävä myrkky.


USAssa on Colombine Sprayn tehoaineen, metyylikloridin raportoitu maalinpoistoaineissa aiheuttaneen jopa äkkikuolemia käyttäjilleen. Helmikuussa 2016 EU on antanut pikaisen takaisinvetotiedotteen puuttuvien tuotemerkintöjen ja lapsiturvallisen korkin vuoksi (lisätty 28.6.2016).

EU:n Rapid Alert Systemsissä viikolla 8 julkaistu takaisinvetotiedote.

Kaikki alkoi, kun eräällä tuttavallani on kanoissa ulkoloisia ja kyseli ohjeita. Kylpemispaikassa tuhka auttaa ja ennaltaehkäisee ongelmaa, mutta ei poista jo olemassa olevaa ulkoloisongelmaa. Soittelin Jyväskylän kaupungin eläinlääkäreille, mutta viralliseltakin puolelta keinot ovat vähissä. Reseptillä on saatavilla yhtä myrkkyä kanapunkkien tuhoamiseen kanalarakennuksessa hintaan 250€/litra. Ulkoloisiin kanoille voi laittaa vastaavia aineita, joita kissoille ja koirille laitetaan punkkien häätöön (vrt. Frontline). Mutta näitä aineita käytettäessä munien käytölle on pitkät, 60 päivän varoajat. Kaksi kuukautta on kananmunat heitettävä kompostiin.

Munanetissä ja muuallakin varmaankin yleisin kanojen ulkoloishäätöaine on ollut Colombine Spray. Itsekin olen käyttänyt sitä lintukirppuihin ja täihin / väiveisiin. Nyt ei kyllä enää uskalla pahemmin suositella. Ongelma on, että mitä tilalle?

Lisätty 28.6.2016. Colombine Spraytä käytettäessä tulisi olla hengitys- ja silmäsuojain sekä suojavaatetus, joka estää ihokosketuksen. Kemikaalikortin tiedot TTL:n sivulla.


Hakusanat: Colombine Spray, metyylikloridi, myrkky, täit, väiveet, ulkoloiset häätö, torjunta

7 kommenttia:

  1. Ai kun kiva! Itsekkin olen tuota laittanut, taitaa nytkin olla pari pulloa varalla kaapissa...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22.49.00

    Siis hetkinen nyt ennen hysteriaa. Takaisinvedon syyhän on puuttuva "lapsilukollinen" korkki. Joka voi johtaa siihen, että lapsi voi vahingossa niellä ainetta. Tämän voi jokainen lukea ja suomentaa postauksessasi olevasta linkistä.

    En yhtään vähättele colombine sprayn myrkyllisyyttä tai sitä kannattaako kyseisiä myrkkyjä elintarviketuotannossa käyttää, mutta ei varmaan kannattaisi suoraan yhdistää tuotteen takaisinvetoa ja vaikuttavan aineen toksisuutta, kun puhutaan aivan eri asioista.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi on oikeassa tuon lapsikorkin osalta. Eli tuote ei ole "tavallinen" hyönteismyrkky, johon riittäisi normaali spray-korkki.

    Itselläni on tuo spray-pullo ja siinä ei ole riittäviä merkintöjä suojavarusteista. Tuota sprayta käytettäessä tulisi olla hengitys- ja silmäsuojain sekä suojavaatetus, joka estää ihokosketuksen.
    http://kappa.ttl.fi/kemikaalikortit/khtml/nfin0419.htm

    VastaaPoista
  4. Anonyymi22.50.00

    CLP-asetuksessa on siirtymäaika seosten osalta 1.6.2017 asti tuotteilla, jotka on otettu käyttöön ennen 1.6.2015.

    CLP-asetuksen (eli luokitus, merkintä ja pakkaaminen) rikkomus ja siitä johtuva takaisinveto tulee tuosta puutteellisesta korkista, ei merkinnöistä.

    Edelleenkään en colombine spraytä tai muitakaan insekticidejä itse käytä, mutta vastustan hysteriointia puutteellisten tietojen pohjalta. Samoin termiä "tavallinen" hyönteismyrkky, kai jokainen ymmärtää, että jos aine tappaa toisen elollisen, se ei voi toisellekaan terveellistä olla ja suojausta on syytä käyttää.

    Mutta parempaa tiedonjakoa pitää yrityksiltä vaatia ja myrkkyjen markkinointi turvallisina on ehdottomasti väärin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi on ilmeisesti enemmänkin perehtynyt noihin kemikaaleihin, kun tietää asetusten siirtymäajatkin. Itse et käytä noita aineita, mutta mitä käytät tai käyttäisit kanojen ulkoloisiin?

    VastaaPoista
  6. https://www.petsfriendsshop.com/product/896/colombine-spray-250ml tuon sanotaan olevan pyretriini-pohjainen. Sen ei pitäisi olla kovin myrkyllistä,muille kuin hyönteisille. Ja kasviperäinen myrkky siis kyseessä

    VastaaPoista
  7. Täytyykö näiden kanssa olla myös todella tarkka esimerkiksi kuljetuksien suhteen? Kuitenkin usein nämä tällaiset ovat myös herkästi syttyviä. Tuttava juuri kertoi, että hän etsii yritystä vaarallisten aineiden lähetyksiin. Mietin, kuuluuko tämä tällainen myös vaarallisiin aineisiin ihan virallisesti. https://www.cargosafe.fi/palvelut/lahetyspalvelut/

    VastaaPoista