sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

On mulla kaksi kanaa ...

Kananpojat, enemmistönä kukonpojat kasvavat vauhdilla. Taas on paino 1,5-kertaistunut viikossa. Heltatkin kasvavat kovasti. Kolmen kanan sijaan veikkaus on kaksi kanaa. Kanoja ovat Tarmo ja Tilta. Muuten on siis veljessarja kuin Seitsemässä veljeksessä.

Kasvukäyrä 4-viikkoisina, su 29.4.2012
Punnituspäivä 29.4.2012

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Aktivering - uudet oksan karahkat

Robin oksan karahkalla
Chisu istuu ja Robin harjotuttaa siipiään
Chisu ja alhaalla katselee Raasu tai voipi olla Kyllikkikin
Orsien lisäksi on laitettu kaksi suurehkoa oksan karahkaa. Ne ovatkin orsia mieluisampia. Lento oksalta alas onnistuu hienosti. Mielestäni jussilan kanat ovat aika kovia lentämään.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kanat kuin korppikotkat, makaronimatsi

Teinimenoa
 
Aamu kuin korppikotka orrella


Kolmiviikkoinen ei enää ole tipu, vaan sitä ollaan kananpoikia ja kukonpoikia.

Makaronimatsi alkamassa
Makaronimatsia pelataan siten, että yksi ottaa makaronin ja lähtee juoksemaan pakoon muut perässään. Ei ole oleellista kuinka monta manaronia on vielä lautasella. Makaroni voidaan ryöstää vaikka toisen nokasta, mikä tuo tietysti huomattavasti suuremman voiton tunteen kuin vain makaronien nokkiminen lautaselta.

Kasvukäyrät

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

City-ankat

Nämä jyväskyläläiset city-ankat eivät asustele vanhan maalaistalon navettarakennuksessa, vaan uutuuttaan hohtavan omakotitalon pihalla omassa mökissään ja suuressa aitauksessaan florida-huoneineen ja uima-altaineen.
City-ankat

Kaksi naarasta ja uros ankka, takana naaras.  

Tipuneuvola ja kasvukäyrät

 Taidekuvat  Chisusta
Chisu 14.4.2012

Chisu, voipi olla myös Aamu.


Tipuneuvolassa on käyty ja tiput terveiksi todettu.


Heltasta ja sulkaantumisesta on arvioitu, onko kukkoja vai kanoja. Heltan perusteella Urho on selvä kukko. Sulkaantuminen on alkanut kaikilla, joten se arviointi olisi pitänyt suorittaa jo aiemmin. Kanoja voi olla jopa vähemmän kuin ne kolme kanaksi arvioitua.

Tiltan ja Chisun heltat

Chisun (kukko) ja Tiltan (kana) sulkaantuminen - ei eroa

Taulukko: Paino on viikossa tuplaantunut. 


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Elämää tipulassa - video


Kukkoilua - 6 kukkoa ja 3 kanaa

Kukkoilu on isottelua, rehentelyä. Ei uskoisi, että viikon vanhat kukonpojat kukkoilisivat, vaan pienestä se alkaa. Onpa ensimmäinen yrittänyt jo kiekuakin.

Kukkoillessa kukonpojat pöllähtävät rinnat vastakkain ja kurottavat kaulansa. Samaa löytyy työyhteisöistä ja politiikasta kun isot johtajat kolistelevat egojaan vastakkain.

Näyttäisi 9 kuoriutuneesta tipusta tulevan melkoisen kukkovaltainen joukko. Kaikki kirjavat tiput ovat kukkoja, sekä ensimmäiseksi kuoriutunut musta Urho Taisto Voitto. Siis kuusi kukkoa ja kolme kanaa.

Harrastajasta ajatus omien kukkojen teurastamisesta ja syömisestä voi tuntua epämiellyttävältä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että mikäli haluaa syödälihaa, omin käsin yksilöllisesti hoidettu ja vapaana laiduntanut paistikukko on sekä eettisempi valinta että pienempi ympäristörasituksen aiheuttaja kuin kaupassa myytäväbroilerin-, kanan-, naudan- tai sianliha, joka on yleensä kasvatettu sisätiloissa suurina eläintiheyksinä ja teurastettu tavanomaisesti teurastamojen liukuhihnakäsittelyssä.
- Helena Tengvall: Kanojen hoito, sivu 111


Neuvolatoiminta on myös aloitettu. Alla kasvukäyrät.
Tipujen kasvukäyrä - 1 viikko.