Niilo Paavali alias Nipa
Niilo Paavali on Netan ja jonkun ulkoa löytämänsä sulhasen jälkeläisiä. Nipa on paras kissa, mitä meillä on ikinä ollut. Nykyisin Nipa on myös melkoinen pasifisti, kun siltä kesällä 2011 jouduttiin poistamaan katkenneet yläkulmahampaat. Siksi Niilolla on ihan omanlaisensa "hymy".
|
Niilolla ei ole ylhäällä kulmahampaita, Niilo on korissaan 13.7.2012 |
Jostakin syystä Nipa ei ole pahemmin kiinnostunut tai metsästänyt meidän omia tipuja tai nuorikoita. Yhtään omaa kananpoikaa se ei ole tappanut. Ei myöskään vaani, vaan on yleensä suhteellisen piittaamaton. Ehkä se tietää, että linnut kuuluvat klaaniin, kun tipuja aina ensin kasvatetaan keittiön pöydällä olevassa häkissä.
Nipa vietti ensimmäiset elinvuotensa ihan sisäkissana, joten Nipan reviiri ei ole suuri. Yleensä sen löytää pihalta tai aidan takaa metsästä. Jyväskylässä Nipalla on ruhtinaaliset olosuhteet ja kesäisin se laihtuukin ihan ihannemittoihin.Talviaikaan siitä tulee taas sisäkissamainen röllykkä.
|
Niilo Paavali omassa korissaan |
Netta in Memoriam
|
Netta makasi mielellään kylki kiinni patterissa |
Netta jäi su 15.7.2012 klo 6.30 hälytysajossa olleen poliisiauton alle. Edellisenä päivänä maalasin kanalan takaseinää. Sinä aikana Netta toi kaksi hiirtä, joista ainakin toisen naposteli kuusiaidan alla. Netta oli tempperamenttinen kissa, joka osasi olla aivan valtavan ihmisrakas ja hellyttävä: tunki syliin ja toissapäivänä nyhjäsi itseään aivan vieraiden kanalan katselijoiden pohkeisiin.
Netta haudattiin omalle pihalle kuusiaidan viereen. Päälle laitettiin ylijäämäpeltejä, ettei supikoira tongi hautaa auki. Nyttemmin paikalle on tehty muistopaasi, jossa on egyptiläinen kissa.
|
Mörri ja Netta-kissan muistopaasi pyhäinpäivänä 3.11.2012 |
Ninni in Memoriam
Ninni Petterin tappoi ilves syyskuussa 2011. Ninni oli maalla miehen vanhemmilla kesän ja mies oli jo matkalla hakemaan sitä kotiin. Hän sai soiton, että Ninni oli löytynyt pihalta karjakeittiön oven edestä. Ninnillä oli pieni reviiri, koska oli kasvanut elämänsä ensi vuodet sisäkissana. Se ei luuhannut kylillä.
Ninni oli herkkä poika. Ensin Ninniä luultiin tytöksi. Kun paljastui, että onkin poika, niin sai toiseksi nimekseen Petteri. Ninni oli erittäin älykäs kissa, joka oppi itse avaamaan ovet. Siksi täytyi yhteenkin huoneeseen vaihtaa nuppivedin, ettei pääse sisään. Ninni odotti aina iltaisin rappusilla, että mies lähtee hänen kanssaan nukkumaan.
|
Ninnin bravuuri keväällä 2011 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti