Sivulla on ohjeita kanalan rakentamisesta. Luvat-sivu neuvoo paperibyrokratiasta. Lopussa olen säilyttänyt kertomuksen meidän kanalan rakentamisesta, mitä tarkoitusta varten sivun alunperin tein.
Ulkotarhan rakentamisessa kannattaa huomioida keväisen ulkonapidon määräykset. Kaikki kunnia entiselle maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle hölmöistä asetuksista. Meillä ulkotarhan pohja on hiekkaa. Se on hyvä. Tarha tulisi kattaa kevätaikaan myös ylhäältä ja siihen käy esimerkiksi rastasverkko hyvin. Jos tarvitsee suojaa petolinnuilta, niin sitten jotain rastsverkkoa tukevampaa. Ulkotarhan aitauksen osalta voi joutua miettimään myös sitä, että saa pidettyä ketut, supikoirat yms. poissa, jos asuu enempi maalla. Kesällä voi aidata jonkun nurmikko-/heinäalueen, sillä kanat syövät ruohoa. Kanat voi päästää pihalle vapaaksi. Tosin silloin kukkapenkkeistä syödään ja niitä kaaputetaan niin että multa lentää. Ulkotarhassa on oltava ainakin juoma-astia ja mielellään mahdollisuus hiekkakylpyihin.
Koko: Varsinaisen talvilämpimän kanalan osuus ei kannata olla liian suuri. Tämä lämmityskustannusten, puhdistuksen ja loishäädön kannalta. Koko riippuu tietysti kanojen määrästä, mutta harrastajalle ja munantuotannon kannalta riittää pari kolme hyvin munivaa kanaa. Jos on huonommin munivia, niin silloin 5-10 kanaa on jo ainakin tarpeeksi. Kana on laumaeläin ja siksi minimäärä on kolme siivekästä.
Itselläni on noin 2,5 neliöinen makuukamari munintakoppeineen ja lisänä jaloittelutilaa kolmisen neliötä ruokasalina. Tuotantokanaloihin tehty mitoitus on noin A4-paperin verran tilaa kanaa kohti. Harrastajakanalassa se vaade täytyy aina. Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta
Esimerkiksi 10 neliön kanala ja kestopehku on ongelmallinen. Parempi on pienempi lämminkanala ja jaloittelutila lisäksi. Kovilla pakkasilla riittää se pelkkä pienempi osuus ja leudommilla on käytössä lisäosa.
Varastotila: Kanojen pitäminen vaatii myös varastotilaa melkoisen paljon. Siinä on huomioitava, että rotat ja hiiret himoitsevat kanojen ruokaa. Ks. teksti kohdasta Helmapellitys ja läpiviennit.
Meillä on varastossa: kaura-, rehu- ja kalkkisäkki, munakuorirouhetta pikkusäkki, säkki herkkusiemeniä, pari heinäpaalia, kuivikepaali, laatikko kylpyhiekkaa ja pussillinen tuhkaa, pikkusäkki soraa ja toinen mineraaleja syötäväksi. Sitten on laatikollinen erilaisia juomapulloja, syöttölautasia ja kuppeja yms. sekä hautomakone. Talveksi tulee sisälle laitumen ruoka- ja juoma-automaatit. Eli yllättävän paljon tulee varastoitavaa. Ulkovarastossa on sitten aitaverkkoja, pylväitä ja sen semmoista.
Lämpötila: 13-20 asteen lämpötila on talvella liian korkea, koska ilma kuivuu liikaa ja pölisee. Harrastajakanalassa suositeltavin on mielestäni 5-10 astetta. Lämpötila tulee kuitenkin pysyä nollan yläpuolella, jottei vesi jäädy.
Seinäpinnat: Jos on tiili-/betoniseinät, niin ne voi kalkita vuosittain. Se on hyvä. Mutta yleensä uuteen harrastajakanalaan ei tiiliseiniä tule. Silloin paras on maatilavaneri vaaleampi eli keltainen puoli nävyville. Vaaleampi on valoisampi. Mutta tärkeämpää on se, että siinä näkyvät lintukirput ja muut öttiäiset paremmin. Vaalea väri on öttiäisten huomaamisessa sekä loishäädön onnistumista tarkasteltaessa parempi. Maatilavanerin pinta on sileä ja puhdistettavuus hyvä. Kanankakka kuivuu kuin sementiksi pinnoille ja on vaikea puhdistettava.
Lattia: Sementti, maatilavaneri tms. Sementti kannattaa maalata, epoksipinnoittaa tms. puhdistuksen helpottamiseksi. Mitä sileämpi sen parempi puhdistaa. Siten maatilavaneri on sementtiä parempi. Lattiassa kannattaa olla lattiakaivo (vuosi)siivouksen helpottamiseksi.Suosittelen lattialämmitystä. Ks. kohta Lämmitys.
Seinärakenne: Koska talvella tarvitaan lämmitystä, niin kanala kannattaa eristää kunnolla. Meillä kanalassa on seuraava rakenne sisältäpäin lueteltuna:
12 mm rakennusvaneri (kannattaa käyttää filmipintaista maatilavaneria)
2 tuuman vaakakoolaus
4 tuuman pystykoolaus
25 mm tuulensuojalevy
22 mm vaakakoolaus
22 mm ulkovuorilaudoitus, joka tuli meidän rintamamiestalon mukaisesti pystylaudoituksena
Eristeeksi puhalsimme pystykoolauksen ja tuulensuojalevyn väliin ullakon kautta Ekovillan ja lopuksi vielä ullakon eli yläpohjan täyteen Ekovillaa. Ennen yläpohjan täyttämistä niittasimme ruoteiden väliin (bitumi)vuorauspaperin, jotta ilmarako kattoon säilyy. Seinärakenteissa ei käytetty muovia.
Ikkuna: Jos mahdollista, niin kanalan ikkuna kannattaisi olla lattian rajassa. Kanat tykkäävät katsella ulos.
Kanaluukku: Kanalan luukku on meillä tehty tuuletusikkunasta. Sitä on kuitenkin pienennetty, jotta ei tule niin paljon kylmää sisään, kun on auki. Syksyllä niittaan vielä kankaisen hapsuverhon, jonka läpi kanat on opetettava kulkemaan. Luukku on 21 cm korkea ja 18 cm leveä ja hyvin siitä jussilalainen kukkokin mahtuu. Jussilat ja meidän tuohimutkalaiset ovat paljon isompia kuin esimerkiksi Alho-maatiaiskanat, jotka mahtuvat pienemmästäkin luukusta.
Alho-maatiaiskanojen munintapesän aukon halkaisija on 15cm ja se on riittävän iso.
Helmapellitys ja jyrsijäverkot: Hiiret ja rotat hakeutuvat helposti kanalaan, koska siellä on rehua ja jyviä. Välikattoon voi mennä myös näätä / kärppä / orava tms. Myös hiiret voivat mellastaa välikatossa. Jos eristää esimerkiksi leikkimökistä kanalan, niin alaosiin kannattaa laittaa pellit ja verkottaa myös räystäiden aluset siten, ettei pääse hiiriä ja rottia. Hiiri mahtuu kynän paksuisesta reiästä. Yle 7.11.2012-> Meillä hiiret tulivat sisään perustuksiin tehdyn sähköjohdon läpiviennin kautta, kun sitä ei oltu tukittu. Blogi 16.10.2014-> Sinänsä kanalassa hiiret eivät ainakaan päiväsaikaan kauan menesty, sillä kanat metsästävät ja syövät hiiret. Mutta rehuvaraston puolella kyllä voivat hiiret jyllätä pahastikin. Kannattaa siis rakennusvaiheessa jo estää hiirien ja rottien pääsy, sillä jälkikäteen se voi olla jo lähes mahdotonta TS 30.10.2007->.
Lämmitys: Kanojen pitäminen lämmittämättömässä tilassa läpi talven on eläinrääkkäystä. Lämmityksen voi hoitaa vähimmillään kestopehkulla.
Lattialämmitys
Vannon lattialämmityksen nimeen. Se on ihan ehdoton. Kana juo pari-kolme desilitraa vettä päivässä, joten nestettä tulee läpi paljon. Meidän 11 kanaa ja yksi kukko juovat 2,5-3,5 litraa vettä päivässä. Sama kuin kaatelisi kolmisen litraa vettä lattialle joka päivä. Ikkunan edessä meillä ei ole lattialämmitystä ja siellä pehku on märkää ja pitää viikoittain poistaa kaikki tai ainakin lähes kaikki. Missä on lattialämmitys, nin pehku pysyy kuivana eikä määrällisesti pehkua tarvita paljoa.
Lämpöpatteri
Kanalan lämmityksessä on huomioitava, että pölyämättömilläkin pehkuilla kanalassa on pölyä eikä mikä tahansa sähköpatteri käy tulipalovaaran vuoksi. Öljytäytteinen lämpöpatteri on hyvä. Yleensä niissä on myös termostaatti. Se naksauttaa lämmityksen päälle, kun lämpötila laskee esim. alle viiden asteen.
Säteilylämmitin
Viime talvena meillä oli lisälämmittimenä myös säteilylämmitin. Siitä en nyt kuitenkaan osaa sanoa sen enempää kuin että sekin lämmitti.
Lämpölamppu
Lämmityksessä voi käyttää myös lämpölamppua.
Auton sisätilanlämmitin
Munanetissä monet sanovat käyttävänsä auton sisätilalämmitintä. En suosittelisi pölyn ja palovaaran vuoksi.
Ilmanvaihto: Kanalassa on oltava tuloilmaventtiili, sillä kananlannan typestä muodostuu ammoniakkia. Pahimmillaan se tekee ilman pistävän hajuiseksi ja vaikeaksi hengittää. Ammoniakin muodostumiseen vaikuttaa myös lämpötila, kuivike, siisteys yms.
Meillä on koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Se on hyvä, näin sisäilma pysyy hyvänä sekä kanoille että itselle. Kanalassa kuitenkin käydään useimmiten ainakin aamuisin ja iltaisin. Poistoilmaventtiilissä on oltava suodatin ja se on imuroitava parin viikon välein. Muuten tulee liikaa pölyä ja ongelmia koneellisen ilmanvaihdon kanssa. Jos on kysymyksiä, niin saapi soittaakin. Puolisoltani saa ilmanvaihdon konsultaation. Jonkun verran siinä koneellisessa ilmanvaihdossa ja lämmöntalteenotossa oli säätämistä pölyn vuoksi. Pöly tukkii paikat ja mm. jäätyy, jolloin lämmöntalteenotto ei toimi.
Orret: Alla olevassa kuvassa on hyvä orsien asettelu ja muutenkin hienot puitteet. Tosin kun ensimmäisen kerran iskee lintukirput, niin sitten orret ja seinät on maalattava. Lintukirppuja ajatellen tuo laatoitus on erinomainen. Siinä ei kirput pesi.
Kanat kakkivat eniten ollessaan orsilla. Siksi kannattaa miettiä, miten orret sijoittaa. Orsien määrää riippuu kanojen määrästä. Jokaiselle kanalla tulee varata noin 0,25 metiä tilaa orrelta.
Lattiakaivo: Vaikka vettä ja viemäriä ei olisikaan, niin kanalaan kannattaa rakentaa lattiakaivo.Viemärin voi johtaa vaikka kanalan taakse maahan. Se on hyvä, kun tekee vuosisiivousta. Voi käyttää paine- ja höyrypesuria ja vettä huolettomammin. Siivotessa kannattaa pölyn takia käyttää hengityssuojainta.
Keskuspölynimuri: Meneekö keskuspölynimuri jo hifistelyksi, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Mutta pölynimuri on kyllä hyvä laite kanalan siivouksessa ja ylläpidossa. Keskuspölynimurista ei tule poistoilman mukana pölyä, kuten irtoimurista. Imuria tarvitaan myös taistelussa lintukirppuja vastaan, koska silloin saa seinistä ja katosta imuroitua kirput pois. Kun seinät ja katto on puhdas, niin näkee, että onko jotain öttiäisiä vai ei. Pöly- ja likahiukkaset voivat olla hämääviä.
Palosammutin: Käsisammutin ei ole hifistelyä, vaan tarpeellinen osa alkusammutuskalustoa kanalassa. Opas: Alkusammutinkaluston valinta ja sijoitus Käsisammuttimen saa 20-40 eurolla ja se pitää tarkistuttaa joka toinen vuosi asianmukaisessa liikkeessä. Tämä maksaa kympin verran per sammutin. Blogissa juttua ->
Pehku: Kanala tarvitsee pehkua, johon kanankakka sekoituu. Kanankakassa on ammoniakkia ja se on sisäilman kannalta ongelma. Toinen ongelma on pöly. Vaihtoehtoja pehkuksi on useita.
1) Pellava: Itse käytän pellavapehkua. Ei aiheuta pölyä siinä määrin kuin muut pehkuvaihtoehdot ja on mukavan vaaleaa. Kun kanoja on vähän, niin pehku on helppo pitää puhtaana noukkimalla käsin tai siivilälapiolla kanankakat, jotka ovat kuin kaurakeksejä. Tällöin kulutus on vähäistä. Pellavapehku maatuu ilmeisesti ihan kohtalaisesti. Jyväskylässä 18,80e/20kg paali Kankitien K-maatalousliikkeessä. Aiemmin Palokan K-maataloudessa noin 24e/paali.
2) Turve: Itselläni ei kokemuksia. Hyvä imukyky ja käy puutarhaan maanparannukseen erinomaisesti. Huonoa on pölyäminen.
3) Puru, pelletti, puukuitu: Itselläni ei kokemusta. Mukavan vaaleaa, hyvää esimerkiksi turpeeseen sekoitettuna. Ongelmana purun / pelletin huono maatuvuus.
Rutirexin puukuitutuote on tehty koirankopin pehmikkeeksi, mutta myös sitä käytetään kanaloissa. Noin 24e/10kg paali.
4) Olki: Itselläni ei kokemusta. Mukavan vaaleaa, mutta maatuu hitaasti.
5) Käsitelty olki: Pienimuotoista kokemusta ja ensivaikutelma on hyvä. Olen käyttänyt sekaisin pellavan kanssa. Ilmeisesti pellavaa parempi imukyky. Kuumakäsittely tekee tämän olkikuivikkeen turpeen näköiseksi. Varmaan maatuu olkea paremmin.
Naturalian kuivikkeessa olki on rikottu hienoksi, kuumakäsitelty ja lopuksi sille on tehty pölynpoisto.
6) Kestopehku: Kestopehkussa kuivikeaines ja kanankakka palaa hitaasti tuottaen lämpöä. Pehkua ei poisteta tai siivota talven aikana. Ongelmana on kestopehkun tuottama ammoniakki ja tarvittava kosteus. Kanalan rakenteet kannattaa olla sellaiset, etteivät hiiret tai rotat pääse. Kestopehkun kanssa hiiri-/rottaongelma voi räjähtää käsiin.
Vesi: Puhdas vesi on kanalanpidon haasteita. Kanoilla tulee olla aina vettä ja sitä kuluu useampi desilitra per kana päivässä eli suhteellisen runsaasti. Toisekseen kanat ovat kovia sotkemaan ja kaatamaan vetensä, jos on pelkkä vati tms. Alla olevassa kuvassa tuo ensimmäinen roikkuva malli on hyvä sen jälkeen, kun suurensin noita juoma-aukkoja. Siinä on jenka, jolla saa tuon sinisen vesiosan kiinni toisin kuin tuossa kolmannessa mallissa. Kolmannessa mallissa vesisäiliö vain painetaan kiinni pohjaan, kun astia on väärinpäin. Todella hankala käytettävyydeltään. Tuo keskimmäinen on myös hyvä ja helppo puhdistaa, Rapid Clean nimeltäänkin. Vesiastia kannattaa roikkua tai olla jaloilla tai jonkun alustan päällä. Silloin kanat eivät saa niin sotkettua vettään.
Nipat ja vesitankki on hyvä ja helppo ratkaisu. Meillä oli kolme nippaa kiinnitettynä lautaan ja hyvin toimi. Oli helppo puhdistaa ja iso kanisteri kesti useamman viikon.
Ruoka-astiat: Kanat ovat kovia kauhomaan kaurat ja rehut kaukalosta lattialle. Jos ruoka-automaatin reuna kääntyy vähän sisäänpäin, niin eivät pääse nokalla heittämään niin paljon ruokaa yli laidan, vaan ruoka putoaa takaisin astiaan. Alla on juuri kuvatunlainen ruoka-automaatti, joka roikkuu katosta.
Munintapesät: Pesintäkoppeja varataan varataan vähintään yksi pesä neljää kanaa kohden. Pesien on hyvä olla hämäriä, sillä kana haluaa munia ja hautoa munansa piilossa katseilta. Pesät kannattaa sijoittaa siten, ettei kanalan ikkunoista paista aurinko pesiin.
Kylpylaatikko: Kana haluaa kylpeä. Mutta ei vettä, sillä kana ei ui eikä halua kastella itseään. Heikkaa, tuhkaa, multaa, turvetta tai näiden sekoitusta. Parhaimmillaan vain pölly lentää, kun rouvat viuhtovat kuivakylvyssään. Kylpemällä kanat saavat myös pidettyä ulkoloisia itsestään poissa tai ainakin aisoissa.
Sisällä minulla on katollinen kissanhiekkalaatikko, jossa on hiekkaa. Ulkona on laastisaavi. Alkujaan tein saavista kanoille nurmikkolaatikkoa, mutta kahdessa päivässä hävittivät kaiken nurmen ja muun kasvuston ja tekivät multalaatikosta kylpypaikkansa. Laastisaavi toimii myös ortena, jonka reunalla istutaan.
-------------------TUOHIMUTKAN KANALAN RAKENNUSPROJEKTI-----------------------
ULKOKATOS
Kanalaan on rakennettu ulkoilukatos, jota voi käyttää myös keväisin lintuinfluenssasäädösten voimassaoloaikana.
VILLOITUS JA ULKOVUORI
Ke 4.7 ulkovuori etenee.
Ti 3.7 valettiin talvikatoksen perutustolpat.
Ulkotarhan rakentamisessa kannattaa huomioida keväisen ulkonapidon määräykset. Kaikki kunnia entiselle maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle hölmöistä asetuksista. Meillä ulkotarhan pohja on hiekkaa. Se on hyvä. Tarha tulisi kattaa kevätaikaan myös ylhäältä ja siihen käy esimerkiksi rastasverkko hyvin. Jos tarvitsee suojaa petolinnuilta, niin sitten jotain rastsverkkoa tukevampaa. Ulkotarhan aitauksen osalta voi joutua miettimään myös sitä, että saa pidettyä ketut, supikoirat yms. poissa, jos asuu enempi maalla. Kesällä voi aidata jonkun nurmikko-/heinäalueen, sillä kanat syövät ruohoa. Kanat voi päästää pihalle vapaaksi. Tosin silloin kukkapenkkeistä syödään ja niitä kaaputetaan niin että multa lentää. Ulkotarhassa on oltava ainakin juoma-astia ja mielellään mahdollisuus hiekkakylpyihin.
Koko: Varsinaisen talvilämpimän kanalan osuus ei kannata olla liian suuri. Tämä lämmityskustannusten, puhdistuksen ja loishäädön kannalta. Koko riippuu tietysti kanojen määrästä, mutta harrastajalle ja munantuotannon kannalta riittää pari kolme hyvin munivaa kanaa. Jos on huonommin munivia, niin silloin 5-10 kanaa on jo ainakin tarpeeksi. Kana on laumaeläin ja siksi minimäärä on kolme siivekästä.
Itselläni on noin 2,5 neliöinen makuukamari munintakoppeineen ja lisänä jaloittelutilaa kolmisen neliötä ruokasalina. Tuotantokanaloihin tehty mitoitus on noin A4-paperin verran tilaa kanaa kohti. Harrastajakanalassa se vaade täytyy aina. Valtioneuvoston asetus kanojen suojelusta
Esimerkiksi 10 neliön kanala ja kestopehku on ongelmallinen. Parempi on pienempi lämminkanala ja jaloittelutila lisäksi. Kovilla pakkasilla riittää se pelkkä pienempi osuus ja leudommilla on käytössä lisäosa.
Varastotila: Kanojen pitäminen vaatii myös varastotilaa melkoisen paljon. Siinä on huomioitava, että rotat ja hiiret himoitsevat kanojen ruokaa. Ks. teksti kohdasta Helmapellitys ja läpiviennit.
Meillä on varastossa: kaura-, rehu- ja kalkkisäkki, munakuorirouhetta pikkusäkki, säkki herkkusiemeniä, pari heinäpaalia, kuivikepaali, laatikko kylpyhiekkaa ja pussillinen tuhkaa, pikkusäkki soraa ja toinen mineraaleja syötäväksi. Sitten on laatikollinen erilaisia juomapulloja, syöttölautasia ja kuppeja yms. sekä hautomakone. Talveksi tulee sisälle laitumen ruoka- ja juoma-automaatit. Eli yllättävän paljon tulee varastoitavaa. Ulkovarastossa on sitten aitaverkkoja, pylväitä ja sen semmoista.
Filmipintainen maatilavaneri |
Seinäpinnat: Jos on tiili-/betoniseinät, niin ne voi kalkita vuosittain. Se on hyvä. Mutta yleensä uuteen harrastajakanalaan ei tiiliseiniä tule. Silloin paras on maatilavaneri vaaleampi eli keltainen puoli nävyville. Vaaleampi on valoisampi. Mutta tärkeämpää on se, että siinä näkyvät lintukirput ja muut öttiäiset paremmin. Vaalea väri on öttiäisten huomaamisessa sekä loishäädön onnistumista tarkasteltaessa parempi. Maatilavanerin pinta on sileä ja puhdistettavuus hyvä. Kanankakka kuivuu kuin sementiksi pinnoille ja on vaikea puhdistettava.
Lattia: Sementti, maatilavaneri tms. Sementti kannattaa maalata, epoksipinnoittaa tms. puhdistuksen helpottamiseksi. Mitä sileämpi sen parempi puhdistaa. Siten maatilavaneri on sementtiä parempi. Lattiassa kannattaa olla lattiakaivo (vuosi)siivouksen helpottamiseksi.Suosittelen lattialämmitystä. Ks. kohta Lämmitys.
Seinärakenne: Koska talvella tarvitaan lämmitystä, niin kanala kannattaa eristää kunnolla. Meillä kanalassa on seuraava rakenne sisältäpäin lueteltuna:
12 mm rakennusvaneri (kannattaa käyttää filmipintaista maatilavaneria)
2 tuuman vaakakoolaus
4 tuuman pystykoolaus
25 mm tuulensuojalevy
22 mm vaakakoolaus
22 mm ulkovuorilaudoitus, joka tuli meidän rintamamiestalon mukaisesti pystylaudoituksena
Eristeeksi puhalsimme pystykoolauksen ja tuulensuojalevyn väliin ullakon kautta Ekovillan ja lopuksi vielä ullakon eli yläpohjan täyteen Ekovillaa. Ennen yläpohjan täyttämistä niittasimme ruoteiden väliin (bitumi)vuorauspaperin, jotta ilmarako kattoon säilyy. Seinärakenteissa ei käytetty muovia.
Ikkuna: Jos mahdollista, niin kanalan ikkuna kannattaisi olla lattian rajassa. Kanat tykkäävät katsella ulos.
Kanat pitävät maisemaikkunasta, joka on lattiatasolla. Seinällä kanalan käsisammutin. |
Kanaluukku: Kanalan luukku on meillä tehty tuuletusikkunasta. Sitä on kuitenkin pienennetty, jotta ei tule niin paljon kylmää sisään, kun on auki. Syksyllä niittaan vielä kankaisen hapsuverhon, jonka läpi kanat on opetettava kulkemaan. Luukku on 21 cm korkea ja 18 cm leveä ja hyvin siitä jussilalainen kukkokin mahtuu. Jussilat ja meidän tuohimutkalaiset ovat paljon isompia kuin esimerkiksi Alho-maatiaiskanat, jotka mahtuvat pienemmästäkin luukusta.
Kanalan luukku ulkoa päin, sisältä ja hapsuverholla |
Alhoille riittää 15cm aukko halkaisijaltaan |
Helmapellitys ja jyrsijäverkot: Hiiret ja rotat hakeutuvat helposti kanalaan, koska siellä on rehua ja jyviä. Välikattoon voi mennä myös näätä / kärppä / orava tms. Myös hiiret voivat mellastaa välikatossa. Jos eristää esimerkiksi leikkimökistä kanalan, niin alaosiin kannattaa laittaa pellit ja verkottaa myös räystäiden aluset siten, ettei pääse hiiriä ja rottia. Hiiri mahtuu kynän paksuisesta reiästä. Yle 7.11.2012-> Meillä hiiret tulivat sisään perustuksiin tehdyn sähköjohdon läpiviennin kautta, kun sitä ei oltu tukittu. Blogi 16.10.2014-> Sinänsä kanalassa hiiret eivät ainakaan päiväsaikaan kauan menesty, sillä kanat metsästävät ja syövät hiiret. Mutta rehuvaraston puolella kyllä voivat hiiret jyllätä pahastikin. Kannattaa siis rakennusvaiheessa jo estää hiirien ja rottien pääsy, sillä jälkikäteen se voi olla jo lähes mahdotonta TS 30.10.2007->.
Hiirenloukulla voi korjata seurauksia eli loukuttaa sisään päässeitä hiiriä. |
Lämmitys: Kanojen pitäminen lämmittämättömässä tilassa läpi talven on eläinrääkkäystä. Lämmityksen voi hoitaa vähimmillään kestopehkulla.
Lattialämmitys
Vannon lattialämmityksen nimeen. Se on ihan ehdoton. Kana juo pari-kolme desilitraa vettä päivässä, joten nestettä tulee läpi paljon. Meidän 11 kanaa ja yksi kukko juovat 2,5-3,5 litraa vettä päivässä. Sama kuin kaatelisi kolmisen litraa vettä lattialle joka päivä. Ikkunan edessä meillä ei ole lattialämmitystä ja siellä pehku on märkää ja pitää viikoittain poistaa kaikki tai ainakin lähes kaikki. Missä on lattialämmitys, nin pehku pysyy kuivana eikä määrällisesti pehkua tarvita paljoa.
Lämpöpatteri
Kanalan lämmityksessä on huomioitava, että pölyämättömilläkin pehkuilla kanalassa on pölyä eikä mikä tahansa sähköpatteri käy tulipalovaaran vuoksi. Öljytäytteinen lämpöpatteri on hyvä. Yleensä niissä on myös termostaatti. Se naksauttaa lämmityksen päälle, kun lämpötila laskee esim. alle viiden asteen.
Säteilylämmitin
Viime talvena meillä oli lisälämmittimenä myös säteilylämmitin. Siitä en nyt kuitenkaan osaa sanoa sen enempää kuin että sekin lämmitti.
Lämpölamppu
Lämmityksessä voi käyttää myös lämpölamppua.
Auton sisätilanlämmitin
Munanetissä monet sanovat käyttävänsä auton sisätilalämmitintä. En suosittelisi pölyn ja palovaaran vuoksi.
Ilmanvaihto: Kanalassa on oltava tuloilmaventtiili, sillä kananlannan typestä muodostuu ammoniakkia. Pahimmillaan se tekee ilman pistävän hajuiseksi ja vaikeaksi hengittää. Ammoniakin muodostumiseen vaikuttaa myös lämpötila, kuivike, siisteys yms.
Meillä on koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Se on hyvä, näin sisäilma pysyy hyvänä sekä kanoille että itselle. Kanalassa kuitenkin käydään useimmiten ainakin aamuisin ja iltaisin. Poistoilmaventtiilissä on oltava suodatin ja se on imuroitava parin viikon välein. Muuten tulee liikaa pölyä ja ongelmia koneellisen ilmanvaihdon kanssa. Jos on kysymyksiä, niin saapi soittaakin. Puolisoltani saa ilmanvaihdon konsultaation. Jonkun verran siinä koneellisessa ilmanvaihdossa ja lämmöntalteenotossa oli säätämistä pölyn vuoksi. Pöly tukkii paikat ja mm. jäätyy, jolloin lämmöntalteenotto ei toimi.
Orret: Alla olevassa kuvassa on hyvä orsien asettelu ja muutenkin hienot puitteet. Tosin kun ensimmäisen kerran iskee lintukirput, niin sitten orret ja seinät on maalattava. Lintukirppuja ajatellen tuo laatoitus on erinomainen. Siinä ei kirput pesi.
Munanetti, nimimerkki piiparinen, Lähde: http://www.munanetti.net/viewtopic.php?f=39&t=13069 |
Kirjasta Telkänranta: Kanojen maailma |
Kirjasta Telkänranta: Kanojen maailma |
Lattiakaivo: Vaikka vettä ja viemäriä ei olisikaan, niin kanalaan kannattaa rakentaa lattiakaivo.Viemärin voi johtaa vaikka kanalan taakse maahan. Se on hyvä, kun tekee vuosisiivousta. Voi käyttää paine- ja höyrypesuria ja vettä huolettomammin. Siivotessa kannattaa pölyn takia käyttää hengityssuojainta.
Keskuspölynimuri: Meneekö keskuspölynimuri jo hifistelyksi, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Mutta pölynimuri on kyllä hyvä laite kanalan siivouksessa ja ylläpidossa. Keskuspölynimurista ei tule poistoilman mukana pölyä, kuten irtoimurista. Imuria tarvitaan myös taistelussa lintukirppuja vastaan, koska silloin saa seinistä ja katosta imuroitua kirput pois. Kun seinät ja katto on puhdas, niin näkee, että onko jotain öttiäisiä vai ei. Pöly- ja likahiukkaset voivat olla hämääviä.
Palosammutin: Käsisammutin ei ole hifistelyä, vaan tarpeellinen osa alkusammutuskalustoa kanalassa. Opas: Alkusammutinkaluston valinta ja sijoitus Käsisammuttimen saa 20-40 eurolla ja se pitää tarkistuttaa joka toinen vuosi asianmukaisessa liikkeessä. Tämä maksaa kympin verran per sammutin. Blogissa juttua ->
Pehku: Kanala tarvitsee pehkua, johon kanankakka sekoituu. Kanankakassa on ammoniakkia ja se on sisäilman kannalta ongelma. Toinen ongelma on pöly. Vaihtoehtoja pehkuksi on useita.
1) Pellava: Itse käytän pellavapehkua. Ei aiheuta pölyä siinä määrin kuin muut pehkuvaihtoehdot ja on mukavan vaaleaa. Kun kanoja on vähän, niin pehku on helppo pitää puhtaana noukkimalla käsin tai siivilälapiolla kanankakat, jotka ovat kuin kaurakeksejä. Tällöin kulutus on vähäistä. Pellavapehku maatuu ilmeisesti ihan kohtalaisesti. Jyväskylässä 18,80e/20kg paali Kankitien K-maatalousliikkeessä. Aiemmin Palokan K-maataloudessa noin 24e/paali.
2) Turve: Itselläni ei kokemuksia. Hyvä imukyky ja käy puutarhaan maanparannukseen erinomaisesti. Huonoa on pölyäminen.
3) Puru, pelletti, puukuitu: Itselläni ei kokemusta. Mukavan vaaleaa, hyvää esimerkiksi turpeeseen sekoitettuna. Ongelmana purun / pelletin huono maatuvuus.
Rutirexin puukuitutuote on tehty koirankopin pehmikkeeksi, mutta myös sitä käytetään kanaloissa. Noin 24e/10kg paali.
4) Olki: Itselläni ei kokemusta. Mukavan vaaleaa, mutta maatuu hitaasti.
5) Käsitelty olki: Pienimuotoista kokemusta ja ensivaikutelma on hyvä. Olen käyttänyt sekaisin pellavan kanssa. Ilmeisesti pellavaa parempi imukyky. Kuumakäsittely tekee tämän olkikuivikkeen turpeen näköiseksi. Varmaan maatuu olkea paremmin.
Naturalian kuivikkeessa olki on rikottu hienoksi, kuumakäsitelty ja lopuksi sille on tehty pölynpoisto.
6) Kestopehku: Kestopehkussa kuivikeaines ja kanankakka palaa hitaasti tuottaen lämpöä. Pehkua ei poisteta tai siivota talven aikana. Ongelmana on kestopehkun tuottama ammoniakki ja tarvittava kosteus. Kanalan rakenteet kannattaa olla sellaiset, etteivät hiiret tai rotat pääse. Kestopehkun kanssa hiiri-/rottaongelma voi räjähtää käsiin.
Vesi: Puhdas vesi on kanalanpidon haasteita. Kanoilla tulee olla aina vettä ja sitä kuluu useampi desilitra per kana päivässä eli suhteellisen runsaasti. Toisekseen kanat ovat kovia sotkemaan ja kaatamaan vetensä, jos on pelkkä vati tms. Alla olevassa kuvassa tuo ensimmäinen roikkuva malli on hyvä sen jälkeen, kun suurensin noita juoma-aukkoja. Siinä on jenka, jolla saa tuon sinisen vesiosan kiinni toisin kuin tuossa kolmannessa mallissa. Kolmannessa mallissa vesisäiliö vain painetaan kiinni pohjaan, kun astia on väärinpäin. Todella hankala käytettävyydeltään. Tuo keskimmäinen on myös hyvä ja helppo puhdistaa, Rapid Clean nimeltäänkin. Vesiastia kannattaa roikkua tai olla jaloilla tai jonkun alustan päällä. Silloin kanat eivät saa niin sotkettua vettään.
Erilaisia vesiautomaatteja kanoille |
Jumanippoja ennen asennusta |
Ruoka-astiat: Kanat ovat kovia kauhomaan kaurat ja rehut kaukalosta lattialle. Jos ruoka-automaatin reuna kääntyy vähän sisäänpäin, niin eivät pääse nokalla heittämään niin paljon ruokaa yli laidan, vaan ruoka putoaa takaisin astiaan. Alla on juuri kuvatunlainen ruoka-automaatti, joka roikkuu katosta.
Hyvä ruokinta-automaatti kanoille |
Munintapesät: Pesintäkoppeja varataan varataan vähintään yksi pesä neljää kanaa kohden. Pesien on hyvä olla hämäriä, sillä kana haluaa munia ja hautoa munansa piilossa katseilta. Pesät kannattaa sijoittaa siten, ettei kanalan ikkunoista paista aurinko pesiin.
Kylpylaatikko: Kana haluaa kylpeä. Mutta ei vettä, sillä kana ei ui eikä halua kastella itseään. Heikkaa, tuhkaa, multaa, turvetta tai näiden sekoitusta. Parhaimmillaan vain pölly lentää, kun rouvat viuhtovat kuivakylvyssään. Kylpemällä kanat saavat myös pidettyä ulkoloisia itsestään poissa tai ainakin aisoissa.
Sisällä minulla on katollinen kissanhiekkalaatikko, jossa on hiekkaa. Ulkona on laastisaavi. Alkujaan tein saavista kanoille nurmikkolaatikkoa, mutta kahdessa päivässä hävittivät kaiken nurmen ja muun kasvuston ja tekivät multalaatikosta kylpypaikkansa. Laastisaavi toimii myös ortena, jonka reunalla istutaan.
Laastisaavissa ja kissanhiekkalaatikko kylpypaikkoina |
-------------------TUOHIMUTKAN KANALAN RAKENNUSPROJEKTI-----------------------
Kanala syyskuussa 2013 |
ULKOKATOS
Kanalaan on rakennettu ulkoilukatos, jota voi käyttää myös keväisin lintuinfluenssasäädösten voimassaoloaikana.
Tikka syö etualalla talipalloa, taustalla kanala 10.7.2012 |
Ke 4.7 ulkovuori etenee.
Jukka tekee ulkovuorta, oikealla lautakasassa asustelivat Hugo ja Keijo |
Ti 3.7 valettiin talvikatoksen perutustolpat.
Ma 2.7.2012 kanalaan puhallettiin ekovilla. Juniorimme mätti villapaalit koneeseen, ja minä ja mieheni oltiin vintillä. Päivä meni, vaikka rakennus ei ole suuren suuri.Siivekkäät pääsivät jo yöpymään kanalassa ja virallinen ilmoitus eläinsuojan käyttöönotosta on postitettavissa.
Edellisellä viikolla laatoitin perustuksen ja laitoin epoksipinnoitteen lattiaan.
LATTIANVALU JA IKKUNAT
Juhannusaattona vietimme miehen kanssa laatuaikaa valaen kanalan lattian. Minä tasoitin. Mies teki hurjan homman laipioden hiekan ja sementin betonimyllyyn ja kärräten kanalaan. Kiitos myös tyttärelleni, joka hioi betoniliimaa kanalan lattiasta juhannussunnuntaina.
Kanala on juhannuksena valmistunut hurjaa vauhtia:
- lattialämmityskaapelit asennettu, lattia valettu ja betoniliima hiottu pois
- etuikkunat asennettu kulkuaukoksi jätettyä ikkuna-aukkoa lukuunottamatta
- kanaluukkuun tehty talviluukku
- kanalaosan väliseinän rakentaminen on aloitettu
Aiemmin on jo tehty
- ilmastointiputket asennettu (siniset Uponorit, niin ei tule kanoille allergiaa ;))
- lämmöntalteenotto asennettu
- tuulensuojalevyt asennettu
- ovet asennettu.
HARJAKAISET JA KAAPELIT Su 3.6.2012 vietettiin harjakaisia naapuruston kanssa 13 hengen voimin. Sen jälkeen päästiin kaapelien kaivuuseen. Ja kaapeleitahan riittää, voivat kanaset katsella vaikka kaapelitelevisiota. Tyttäremme tokaisu tullessaan käymään: "On kuin kotiinsa tulisi."
RUNKO VALMIS
Helluntaiviikonlopuksi tulivat Urpo ja Taina. Vielä lauantaiaamuna oli vain perustukset. Sunnuntaina oli jo runko, aluskate ja sisäkatto asennettuna.Urpolta ja Jukalta homma käy ja tulosta syntyy.
PERUSTUKSET - Läpi kuran ja mudan
Sijaintikatselmus on maanantaina 21.5.2012.
Äitienpäivän anturavalu edistyi hurjaa vauhtia perheen yhteisenä laatuaikana. Kuvanottaja kitki voikukkia. ;)
HUHTIKUU 2012 - Tästä se alkaa
KEVÄTTÄ ODOTELLAAN
MERKKIPAALUT JA ALOITUSKOKOUS 8.12.2011
Merkkipaalut saatiin aamupäivällä ja iltapäivällä oli aloituskokous. Lupainsinööri Antti Kalliola hurautti paikalle polkupyörällä vaikka taivaalta rätki “jalkarätti-räntää”.
RAKENNUSLUPA 7.12.2011
Rakennuslupa vei aikansa, koska tarvittiin lausunto terveystarkastajalta ja kaavoittajalta. Jyväskylän kaavoituspuolella on varsin innovatiivista väkeä. Siellä alettiin miettiä jo mahdollisuutta, että tonttikaavat sisältäisivät jollakin alueella eläinsuojan. Pisteet sinne!
Minä ja mieheni ja villoitusurakka takana |

Juhannusaaton lattiavalua odottamassa |
HARJAKAISET JA KAAPELIT Su 3.6.2012 vietettiin harjakaisia naapuruston kanssa 13 hengen voimin. Sen jälkeen päästiin kaapelien kaivuuseen. Ja kaapeleitahan riittää, voivat kanaset katsella vaikka kaapelitelevisiota. Tyttäremme tokaisu tullessaan käymään: "On kuin kotiinsa tulisi."
RUNKO VALMIS
Helluntaiviikonlopuksi tulivat Urpo ja Taina. Vielä lauantaiaamuna oli vain perustukset. Sunnuntaina oli jo runko, aluskate ja sisäkatto asennettuna.Urpolta ja Jukalta homma käy ja tulosta syntyy.
Kanalan runo valmiina ja Urpo |
Sijaintikatselmus on maanantaina 21.5.2012.
Äitienpäivän anturavalu edistyi hurjaa vauhtia perheen yhteisenä laatuaikana. Kuvanottaja kitki voikukkia. ;)
Äitienpäivän laatuaikaa kanalan anturan valussa. |
Perustukset 12.5.2012 |
Kuraa ja mutaa, uskomattoman märkää ja upottavaa |
HUHTIKUU 2012 - Tästä se alkaa
Tältä se pohja näyttää la 21.4.2012. Konetta kiskottiin kurasta. |
Sepa-kattoristikot |
KEVÄTTÄ ODOTELLAAN
Pääsiäisenä 9.4.2012 |
MERKKIPAALUT JA ALOITUSKOKOUS 8.12.2011
Merkkipaalut saatiin aamupäivällä ja iltapäivällä oli aloituskokous. Lupainsinööri Antti Kalliola hurautti paikalle polkupyörällä vaikka taivaalta rätki “jalkarätti-räntää”.
Jouluna 2011 ei ollut lunta. Kuva 26.12.2011. |
RAKENNUSLUPA 7.12.2011
Rakennuslupa vei aikansa, koska tarvittiin lausunto terveystarkastajalta ja kaavoittajalta. Jyväskylän kaavoituspuolella on varsin innovatiivista väkeä. Siellä alettiin miettiä jo mahdollisuutta, että tonttikaavat sisältäisivät jollakin alueella eläinsuojan. Pisteet sinne!
Kasvihuone-kanala |
Kanala-osa on oikealla kulmassa. Etuosassa on kasvihuone, joka toimii talviaikaan jaloittelupihana. Kesäaikaan kanat pääsevät ikkunastaan jaloittelupihalle.
ALKUSANAT KASVIHUONE-KANALAAN
Tuohimutkan harrastekanalan idea sai alkusta jostakin ja jonkun päästä. Kuka ja koska - idean syntyhetkeä tai keksinyttä henkilöä ei pysty määrittelemään. Ajatus ei ilmeisesti syntynyt hetkessä, vaan jotenkin kehittyi ja kasvoi itsestään. Kunnes se lopulta oli itsestään selvyys - tietysti pitää saada kanala ja kanoja!
Prosessi alkoi pyytämällä luvat naapureilta. Ei ole järkeä rakentaa kanalaa, jos ei saa pitää kanoja.