maanantai 30. syyskuuta 2013

Kanojen vapausaktivisti

Olen pitänyt kanoja ulkoaitauksessa sen jälkeen, kun kylvimme nurmikon. Kanat söisivät siemenet yhdessä illassa. Mutta vapausaktivisti iskee iltaisin japäästää kanat vapaalle. Ne tykkäävät kyllä syödä ruohoa ja kuoputtaa syötävää. Jo kuuden, seitsemän aikaan illalla ne itse menevät kanalan orsille.

Kanat pihalla 28.9.2013
Oikealla mansikkamaan aitaus, kuva 30.9.2013

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Uudet orret ja automaatit

Kesän mittaan kanalaosaa on uudistettu. Syyskuussa tuli uudet orret makuukammarin puolella ja kanoista kolmen kerroksen väkeä.

Kanat orrella 22.9.2013

Ruokahuoneessa on irralliset vesi- ja ruokinta-automaatit, joihin olen melkoisen tyytyväinen. Ostettu Jyväskylän Agrimarketista, joka on tänä kesänä huomioinut paremmin kanaharrastajatkin. Aiemmin nämä olivat vain nettikaupassa.
Vesi- ja ruokina-automaatti
Irralliset automaatit ovat hyvät siivouksen kannalta, sillä kanalan saa helposti tyhjäksi. Tämä on tarpeen, sillä eiköhän taas ensi kesänä meidän vapaat kanat saa pihalinnuista lintukirppuja ja alkaa hävittäminen.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lerppa. Suojeltava.

Meinasin vähentää siivekkäitä ja listalle pääsi myös Lerppa alias Lisbet.
Lerppa ja Unto (Kuva Dolly Aittanen)
Klikkaa kuvaa nähdäksesi alkuperäisen valokuvan.
Lerpan puolesta kuitenkin syntyi aktivistiryhmä ja alkoivat kerätä adressia:
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/adressi_lerpan_sailyttamisen_puolesta/
Nyt on sitten Lerpan kohtalo keskusteluissa. 
Aktivisti ja Lerppa pohdiskelevat tulevaisuutta yhdessä

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kananäyttely 7-8.9.2013 Mäntsälässä, VIDEOITA

Pakkohan sinne oli päästä. Sää suosi ja viehättävä seurantalo odotti siivekkäineen.
Kananäyttely Rotukanayhdistys ry:n sivuilla
Voittajia ruusukkeineen

Kananäyttelyn yleisöä
VIDEOITA:
Kiinalainen kääpiokukko Osku, kesto 2:07
Kananäyttely 7-8.9.2013, kesto16:56

Hanhet häkissä kananäyttelyssä

Kukkopoikaa kävelyttämässä

Jos joku luuli, ettei kanaa voi kävelyttää, niin oli täysin väärässä. Tämä kukkopoika ei vielä ole ihan oppinut valjaissa ulkoiluttamiseen, mutta isä-kukko on. Osaa kuulemma oikein kauniisti kulkea valjaissa. Valjaat on tehty itse, mutta sellaisia on myynnissä tuolla suurella mantereella rapakon takana. 

Kukkopoika valjaissa ulkoilemassa 8.9.2013
Kukko ulkoilee kunhan ulkoiluttaa

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Pulasta munavuoreen

Tiistaina 3.9.2013 löytyi huhtikuun lopussa kuoriutuneen tuohimutkalaisen Kerttu / Kyllikin ensimmäinen muna. Se oli lattialla "ruokahuoneessa". Seuraavana päivänä oli munittu jo pesään. Kumpikin kana ko. erästä munii lähes munan päivässä. Vajaan kahden viikon päästä alkoikin olla jo munavuori, kun Kaisakin on intoontunut munimaan. Kesällä jouduimme ostamaan ainakin puolet tarvitsemistamme kananmunista.
Varpun, Kerttu-Kyllin ja Kaisan muna
Munavuori 15.9.2013
1970-luvulla sitä oli muna-, vilja-, voivuorta. Sopiva tuotantomäärä on vaikeaa.Liikaa tai liian vähän.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vuoden 2013 luontokuva

Uskomattoman hieno Dolly Aittasen valokuva Keijo-tipusta ja Kerttu-kanasta juurakon alla. Hillitty, upeasävyinen värimaailma ja hienosti piirtyvät yksityiskohdat. Kuvassa Kerttu tuntuu katsovan suoraan kuvan katsojaan. Tuollainen hetki on vaikea vangita.  

Dolly on naapurissamme asuva kovan tason harrastajakuvaaja, jonka kuvia voi käydä katsomassa hänen albumissaan http://dolly.kuvat.fi/

Klikkaamalla kuvaa, pääset katsomaan alkuperäistä, paremmalla resoluutiolla olevaa otosta.
Kuvaaja Dolly Aittanen, Vuoden 2013 luontokuva blogissani 
Kerttu toimi keinoemona, jonka perässä tipu taapersi. Keijo kun oli oman haudontaeränsä ainoa kuoriutunut. Kaisan 20 munasta yksikään muna ei ollut hedelmöittynyt. Kahdesta muusta laittamastani munasta kuoriutui yksi tipu.

Syyskuussa esittelen Dollyn kuvin Tuohimutkan kanojen elämää. Omissa kuvissani en paljon asetteluja tai muuta mieti, kunhan räpsin. Eläinaiheinen blogi kun on aika tylsä ilman kuvia.

Kanojen unelmaelämää Tuohimutkassa

Ylen toimittajan heinäkuisesta uutiskäynnistä syntyi myös ao. juttu.


Linkki: http://yle.fi/uutiset/kanojen_unelmaelamaa_tuohimutkassa/6758768

Tipun älykkyys nelivuotiaan tasoa

Tämä on helppo uskoa. Tiput ja kanat ovat älykkäitä.


Linkki: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013061917172770_ul.shtml

Artikkelista: Vastasyntynyt pitäisi olla vastakuoriutunut.

Wikipedia: Alle kahden viikon ikäistä kanaa sanotaan untuvikoksi. Poikasvaiheen jälkeen lintuja kutsutaan nuorikoiksi, kunnes ne alkavat munia.

Miksi kukot kiekuvat aamunkoitteessa?

Tämäkin on sitten tutkittu. Vastaus klikkaamalla kuvaa ja lukemalla artikkeli tai kuvan alla olevasta yhteenvedosta.

Meillä kukko kiekuu, kun tavarajuna menee kuuden aikaan aamulla. Unto kiekuu myös usein, kun kuuluu joku kovempi ääni. Rälläkkää seuraa lähes takuuvarmasti kiukuminen. Uudet ihmiset tai muu sellainen muutos tarvitsee kiekumisen merkiksi, että tämä on minun reviiri.

Unto kiekuu myös muuten vaan. Kunnioittaakseen aamua tai kun kukkulan kuninkaana on kiva kiekua. Sitten voi mennä toisen kummun päälle ja kiekua sielläkin.

Iltasanomat 20.3.2013
Linkki: http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288549658081.html

Valon ja äänen ärsykkeet vaikuttivat kukkojen kieuntaan. Tutkimus osoitti kukkojen sisäisen kellon vaikuttavan merkittävästi siihen, milloin ne aloittavat aamuseremoniansa.