tiistai 26. marraskuuta 2013

Feikki on feikki

Taloussanomat 26.11.2013 Amerikkalainen startup yrittää syrjäyttää munan
Taloussanomat 26.11.2013
Proteiinipitoinen, halpa, eettinen ja hyvänmakuinen. Startup-yrittäjä Josh Tetrick haluaa kehittää kananmunalle korvikkeen, joka toimii paremmin kuin esikuvansa.
Hankkeeseen näyttävät uskovan myös sijoittajat. Tetrickin yritys Hampton Creek Foods on kerännyt Bill Gatesilta ja muilta sijoittajilta kuusi miljoonaa dollaria rahoitusta.
Koska Tetrickin kehittämissä ruoissa ei ole munaa, niissä ei ole myöskään kolesterolia. Lisäksi ne säilyvät pidempään ja maksavat vähemmän.
– Haluamme saada sen hinnan niin alas, että olisi älytöntä käyttää mitään muuta, Tetrick sanoo Wall Street Journalissa.
Asialla on joukko biokemistejä, elintarvikekemistejä ja ohjelmoijia, jotka käyttävät lääkeyhtiöiden menetelmiä. Tavoitteena on löytää kestävä, edullinen ja herkullinen tapa ruokkia koko planeetta.
Wall Street Journalin toimittaja ei sokkotestissä erottanut munatonta majoneesia perinteisestä. Muutkin pääsevät maistelemaan pian, sillä Hampton Creekin munaton pikkuleipätaikina tulee Yhdysvalloissa myyntiin helmikuussa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Luomukananmunien tuotanto pienkanalassa -kurssi Mikkeli 28.-29.11

Luomukananmunien tuotanto pienkanalassa -kurssi Mikkelissä 28.-29.11.
Kouluttajina mm. Ulla Holma ja Katarina Rehnström.

Paikka: Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, luokka 1004, Lönnrotinkatu 7, Mikkeli

Ilmoittaudu viimeistään 18.11:
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/45263/lomake.html



Torstai 28.11.2013

Kanaparven perustaminen ja kanojen luomuruokinta


9.00-9.15 Kurssin aloitus,
kurssinjohtaja Brita Suokas

9.15–9.45 Lyhyt katsaus luomusiipikarjan tuotantoon: nykytila ja markkinat
Opettajana MMM, Ulla Holma, Mikkeli

9.45–10.30 Perustietoa kanasta. Kanan lajinmukainen käyttäytyminen.
Kanojen alkuperä, Kanan elämänkaari: poikaskasvatus, nuorikkoaika, muninnan alku, munintajakson pituus. Vaihtoehdot munintajakson jälkeen?
Eläinaineksen hankinta valvotuista poikaskasvattamosta, millaisia kanoja ja mistä ? Millainen on hyvä luomukana ? Vaikuttavatko poikasajan olosuhteet kanan menestymiseen luomukanalassa ?
Ulla Holma

10.30 – 10.45 Tauko, kahvia saa aulabaarista

10.45 – 11.30 Edellinen aihe jatkuu

11.30–12.30 Lounastauko

12.30 – 13.30 Kanojen ruokinta luomussa
- tarpeiden mukainen ruokinta, luomurehut, siirtymäajan poikkeukset
- oma rehu, ostettu luomurehu, täydennysrehu ?
- kanojen enimmäismäärä peltohehtaaria kohti
Ulla Holma

13.30 – 13.45 Tauko

13.45 - 15.00 Kanojen ruokinta luomussa jatkuu

15. – 15.45 Kanalan perustamisen vaatimat luvat. Munien myynnin vaatimat luvat ja elintarvikehygienia, mm. määrät mitä saa myydä kotoa, salmonellavalvonta
Maaseutupäällikkö Sirpa Leväinen, Juvan kunta

15.45. -16.00 Päivän päätöskeskustelu



Perjantai 29.11.2013

Hyvä luomukanala, terveet ja tuottavat kanat


9.00 –10.30 Kanalarakennus. Vaihtoehtoja rakennustyyppeihin. Kanalan rakenne ja kalusteet. Osastointi ja optimaalinen ryhmäkoko.
Rehunjakokäytännöt, rehunvalmistus oma vai ostorehu ?
Katarina Rehnström, MMM, agrologi, luomutarkastaja, pienkanalan hoitaja, Tammisaari

10.30 – 10.45 Tauko, kahvia saa aulabaarista

10.45 - 11.30 Ulkotilojen järjestäminen, ulkotarhat ja laiduntaminen,
Katarina Rehnström

11.30–12.30 Lounastauko

12.30 – 13.30 Kanojen terveys. Tavallisimmat taudit ja terveysongelmat ja miten niiden kanssa tulee toimia.
Katarina Rehnström

13.30 – 13.45 Tauko

13.45 - 14.30 Katetuottolaskelmia ja muuta kannattavuudesta, munien hyvä laatu ja eläinten tuottavuus
Liittyminen luomueläintuotannon valvontaan.
Katarina Rehnström

14.30 – 15.30 Kokemuksia luomukananmunien tuotannosta ja luomukanatilan toiminnasta
Jaana Kortelainen, Pohjois-Savo Lapinlahti, 2500 kanaa, suoramyynti paikallisesti ja pääkaupunkiin

15.30 – 16.00 Kurssin päätöskeskustelu



Hinta 120€ / kaksipäiväinen koulutus (alv 0 % ). Osallistumismaksu laskutetaan kurssin päätyttyä.

Lisätietoja: Brita Suokas, puhelin  050 318 0252brita.suokas@helsinki.fi
Järjestäjä: Luomulla Etumatkaa Etelä-Savolle-hanke, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, yhteistyössä ProAgria Etelä-Savon kanssa

Etukäteen tutustuttavaksi:
http://vimeo.com/75748580
ProLuomun menekinedistämisvideo,

ja siihen liittyvä teksti, jossa Hannes ja Tanja Uusitalo Lopelta kertovat lyhyesti luomukananmunantuotannosta tilallaan
http://luomunjuuret.fi/isa-teki-fiksun-paatoksen/

Jaana Kortelaisen tilan nettisivut
http://www.karhumaentila.info/kanala.html

Tutkimustodistus

Salmonella  - ei todettu.

Jyväskylässä salmonellatutkimus on helppo suorittaa. Ympäristölaboratorio on Viitaniemessä Eeronkadulla, jossa on ilmaiset parkkipaikat ja runsaasti parkkitilaa. Kanankakkaa vain purkkiin ja vie laboratorion toimistoon, jossa on palvelutiski. Vastaus tulee muutamassa päivässä sähköpostilla. Kirjeitsekin sen saa halutessaan. Maksaa ei voi viedessä, eikä laskuakaan tule kuukauteen. Luulisi talousvaikeuksissa olevan Jyväskylän tehostavan laskutustaan.


Tutkimustodistus 31.10.2013

Kanala marraskuussa

Sunnuntaina-aamuna 24.11.2013 satoi lumi ja se jäi muutaman sentin kerrokseksi maahan.

Kanala 24.11.2013

Sulkasato

Sulkasato tarkoittaa höyhenpeitteen uusiutumista. Lokakuun lopulla Kaisalla ja Untolla alkoi sulkasato. Ne ovat nyt puolitoistavuotiaita lintuja. Kaisa-kuningatarkin oli ihan resulaisen näköinen. Untolla näkyi kaulassa pelkkiä tynkiä. Kuukauden päästä sulkapeite alkaa taas näyttää kunnollisemmalta.

Varpulla sulkasato alkoi muutama viikko Kaisan ja Unton jälkeen. Pahimmillaan Varpu istui vain orsilla eikä lähtenyt edes ulos. Varmaankin vilutti. Sulkasato on linnulle rasittava toimenpide, pitäähän sen muutamassa viikossa kasvattaa höyhenpukunsa uudelleen. 


Kaisa-kanalla sulkasato

Unto-kukon kaulassa on vain sulantynkiä

Nuorisojengi alkoi munia

Torstaina 14.11.2013 tupsahti ensimmäinen muna kesäkuun lopussa kuoriutuneelta nuorisojengiltä. Viikon aikana useampikin nuorisojengiläinen on alkanut munia. Sellaisia 40-50-gramman munia on tullut tullut puolisen tusiaa. Vanhemmat tuohimutkalaiset munivat jo 60-70 gramman munia.
Kuva tuohimutkalaisesta, Dolly Aittanen

Tuohimutkalainen nuorikko, Kuva: Dolly Aittanen 28.6.2013

Kissakiikku

Total failure!
Nipa kissakiikussa
Kissakiikku, eihän siihen mahdu edes Nipan takamus

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tuohimutkalaiset kylpemässä

23.11.2013 ulkointiin ja kylvettiin.

Tuohimutkalaiset kylpemässä

Vaan Niilopa vastaa kutsuun

Väittävät, ettei kissaa kiinnosta omistajan puhe. Eipä tietystikään. Kaikkihan sen tietää, että kissalle pitää lässyttää. ;)
Niilo Paavali 21.11.2013

perjantai 22. marraskuuta 2013

Puhutko kissallesi - turha vaiva

Iltalehti 22.11.2013

 Lemmikkikissoja eivät omistajien jutut kiinnosta

Lemmikkikissasi käyttäytyy todennäköisesti kuin pahinkin teini, esittää tuore japanilaistutkimus.
Tokion yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin 20 kissaa kahdeksan kuukauden ajan. Ryhmä, jota johti tutkija Atsuko Saito, tarkasteli kissojen reagointia ihmisten ääniin.
Tutkimuksen mukaan 50-70 prosenttia kissoista käänsi päätään kuultuaan ihmisen kutsun. Kissoista 30 prosenttia vaivautui jopa liikuttamaan korviaan.
Silti vain yksi kymmenestä lemmikistä naukaisi tai liikutti häntäänsä – eli tutkijoiden mukaan ”vastasi” kutsuun.
Tutkimuksen mukaan tuloksiin ei pintapuolisella tarkastelulla vaikuttanut se, puhuiko kissalle sen omistaja vai täysin tuntematon ihminen. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin ilmeni, että kissat reagoivat omistajansa kutsuun ”intensiivisemmin”.
Johtopäätöksenä tutkijat esittävätkin kissojen erottavan omistajansa äänen.
Viileä suhtautuminen ihmisen ääneen kuitenkin vihjaa kissojen kuulon olevan hyvin valikoiva.
Tutkimuksesta kertoi japanilaislehti Asahi Shimbun.
KALLE JOKINEN

torstai 21. marraskuuta 2013

Niilolla on pöytätavat

Vaikka kanablogi onkin, niin välillä sentään kissoistakin. 

Niilo syömässä



maanantai 18. marraskuuta 2013

Nikotiini karkottaa loiset pesästä

Keskisuomalainen 18.11.2013 kertoi, että miten pikkulinnut keräävät tupakantumppeja pesiinsä, jolloin niissä on huomattavasti vähemmän loisia. Tosin ei ollut ihan uusi asia itselleni, sillä ennen vanhaan lintukirppujen häätöön käytettiin tupakkaa. Myös munanetissa oli, että levitetään piipputupakkaa kylpypaikkaan, pesiin jne., niin ötököitä ei tule.

KSML 18.11.2013 Nikotiini karkottaa loiset pesästä


KSML18.11.2013

perjantai 1. marraskuuta 2013

Lerppa ja Mörrin luu

Lerppa alias Lisbet yrittää päästä käsiksi Mörrin luuhun. Lerppa nokkisi noita lihjäämiä. Mörri ei vain enää ole ihan nössö, vaan vahtii luutaan.

Mörri vahtii luutaan Lerpalta, 28.10.2013
Lerppa yrittää etsii reittiä luun luo.Aiemmin Lerppa jopa nokki samaa luuta, mutta nykyään Mörri ei enää päästä kanaa omille ruuilleen.
Lerppa, Mörri ja luu