tiistai 9. elokuuta 2016

Vihaisten uroskoirien ulkoilutus irrallaan (OHI AIHEEN)

En tajua, miksi vihaisia uroskoiria ulkoilutetaan irrallaan kaksin kappalein metsäpoluilla.  En ollut edes kaukana metsässä, vajaa sata metriä asutuksesta. Olimme vielä suhteellisen kaukana kyseisistä koirista ja menossa ihan toiseen suuntaan. Silti ne lähtivät peräämme. Tappelun jälkeen en jäänyt selvittämään asiaa, sillä luontainen reaktioni oli pakeneminen. Turvaan, mahdollisimman nopeasti ja kauas. Kirjoitin alla oleva tekstin Keskisuomalaiseen. Ei ollut kyllä yhtään kiva aamun aloitus.

Mörrin jalkaansa saama koiranpurema.



Vihaiset uroskoirat on pidettävä kytkettynä!

Ulkoilutin 9.8 koiraani Halssilan metsässä, kun 40 metrin päässä takaani näin kaksi isoa noin 30-40 kiloista karvapallokoiraa. Olimme menossa ihan toiseen suuntaan. Kuitenkin nämä vapaana ulkoilutettavat koirat ampaisivat peräämme ja iskivät samojedikoirani kimppuun. Koirien omistajanainen riensi perään ja viimein saimme koirat irrotettua toisistaan. 

On käsittämätöntä, että vihaisia uroskoiria, jotka eivät tottele ulkoiluttajaansa pidetään kaksin kappalein irrallaan metsäpoluilla. Kolmen koiran koiratappelu on oikeasti vaarallinen ja pelottava. Onneksi koirani selvisi vain kolmella puremalla. Olisiko pieneltä koiralta voinut mennä henki?

Ikävää näissä irtokoirissa ja puremissa on, että ne vaikeuttavat jatkossa elämäämme. Koiramme oli kaikkien koirien ystävä, kunnes sitä joitakin vuosia sitten puri irti ulkoilutettava koira Ahvenlammen poluilla.  Tämän jälkeen on ihan varma, että vieraille uroskoirille muristaan. Jatkossa koiramme tulee varmaan aistimaan myös oman pelkoni kohdatessamme vieraita uroskoiria. Tämä ei ainakaan auta asiaa, mutta tunnettaan on vaikea estää. 

Sanoin tekeväni rikosilmoituksen, mikäli tapaan kyseiset koirat vielä irrallaan metsässä. Oikeastaan rikosilmoitus pitäisi tehdä jo tästä tapauksesta. Silloin se oli lisänä, mikäli koirien omistajan vastaava toiminta jatkuu. Useammalla tapauksella koirille on helpompi saada lopettamispäätös tai pakkosijoitus muualle.


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Talvikanalassa on perkeleellinen homma

Ensiksi anteeksipyyntö niiltä, jotka otsikon muinaissuomalaisen jumalan nimestä adjektiivina mielensä pahoittavat. Mutta kun se kesäinen kanalan perussiivous on perkeleellistä ja sillä hyvä. Talvikanalan pitäminen ei ole ihan laiskan hommaa. Kanalan pidosta aina hehkutetaan kaikkea kivaa, mutta harvemmin kerrotaan siitä itsestään. Ja se itse on kakankakka. Se on kuivuessaan sementtistä ja sen peseminen seinistä ja lattioista on tiukassa. Kanala tarvitsee perussiivouksensa kerran vuodessa.


Mies pesee painepesurilla kanalaa katosta lattiaan.

Kanalan siivoukseen sopii erinomaisesti hellepäivä, kuten oli tänään (Jyväskylä 29.7.2016). Ensin rahdataan kaikki irtotavarat ulos. Sitten siivotaan kanala pehkuista ja irtonaisesta kanankakasta. Kuivuneet sementtiset kakkarat irrotetaan metallilastalla ja lopuksi paikat imuroidaan. Sen jälkeen kanala pestään katosta lattiaan painepesurilla. Tämän jälkeen harjataan jymäkällä pesupulverivedellä ja jätetään vähäksi aikaa likoamaan. Lopuksi kanala pestään toistamiseen kokonaisuudessaan painepesurilla. Kokemus navetan siivouksesta on eduksi.

Kanala alkaa puhdistua.

Pesupulverina kannattaa käyttää rautakaupoista saatavaa pesupulveria, jotka sisältävät fosfaatteja ja ovat tehokkaampia kuin marketissa olevat pesupulverit. Saman merkkiset tuotteet rautakaupassa ovat sisällöltän eri tuotteita kuin marketissa olevat saman merkkiset tuotteet. Jätevedenpuhdistamot pystyvät nykyisin poistamaan fosfaatin. Meillä pesuvesi menee kuusiaidalle, joka ehkä vain kasvaa hiukan paremmin. Mikäli valumavedet pääsevät järveen, niin silloin fosfaatteja ei saa käyttää.

Kanalan irtotavarat ulkona, kun sisällä perussiivous menossa.

Meillä mies hoitaa painepesurilla pesemisen, mistä saan olla todella kiitollinen. Olisihan mies voinut helteistä lomapäiväänsä viettää Jyväskylän ralleja katsoen, eikä vaimonsa kanalaa pesten. Siinä pesemisessä on melkoinen homma. Naiset haluavat miehiltä rakkauden osoituksena romanttisia illallisia, hääpäivien muistamisia yms, mutta minusta tuossa on kyllä rakkauden osoitusta paljon enemmän.  

Perussiivouksen jälkeen huoltomaalailin pesät ja joitakin seiniä. Maalina oli talosta tähteeksi jäänyt harmaa maali, joten ei voinut ihan samallalailla maalailla kuin olisi voinut paikkamaalata valkoisella maalilla. Meillä on monet seinät valkoisia. Vaaleat seinät kanalassa ovat erinomaisia, kun tarvitsee lintukirppuja jahdata. Pitää oikein puuta koputtaa, sillä tänä vuonna meillä ei ole vielä ollut lintukirppuja, mutta vielähän niitä ehtii elokuussa tulla. Puhdas kanala on helppo saunottaa kiukaalla ja saada lintukirput pois. Oma kokemukseni ja näkemykseni on, että lintukirpuista ei pääse myrkyillä eroon. Saunankiuas ja saunottaminen on ainoa keino päästä lintukirpuista eroon.

PS. Kanalassa kannattaa olla lattiakaivo ja viemäri, niin perussiivous on paljon helpompaa. Viemäriä ei tarvitse liittää kunnalliseen jätevesiverkostoon, vesi kannattaa ohjata paikkaan, jota haluaa kastella ja lannoittaa.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kadonneen kananmunan arvoitus

Meidän tuotantokanala on alkukesän tuottanut vain yksi, kaksi kananmunaa päivässä. Kanalassa on sentään kuusi kanaa, joista ainakin muutama on parhaassa munintaiässä. Mihin siis kanamunat katoavat?

Lämpökamerakuva kiekuvasta Unto-kukosta ja Orpington-rodun kanasta.

Jossakin pihatarhassa on pesä, johon lähes kaikki kanat käyvät munimassa. Varmaan yöaikaan sitten hiiret tai muut eläimet käyvät sen pesän tyhjentämässä. Mutta missä se pesä on? Nyt uudeksi aseeksi on otettu lämpökamera. Epäilyksemme nimittäin viittaa lautataapeliin ja sen alustaan. Lämpökameralla se kana näkyisi hehkuvana kuvana taapelista. Kyllä taas kanamunille tulee hintaa. :D


Hakusanat: kanamuna, lämpökamera, lautataapeli

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hensingin Ullanlinnan kanat

Kodinkuvalehdessä 11/2016 on juttu Helsingin keskustan kerrostalon sisäpihalla elelevistä kesäkanoista. Tosin jo Pohjois-Euroopan suurkaupungeista, kuten Brysselistä löytyy keskeltä kaupunkia jopa kukkoja. Kana kesällä, kaupungissakin on helppo hoidettava. Kanojen pitämisen suurin riski kaupungissa on varmaankin ilkivalta.

Instragramin kuva

Kodin kuvalehden 11/2016 (26.5.2016) juttu Ullanlinnan kesäkanoista.
Kanat ovat Hy-line Browneja ja oikein hyväkuntoisen oloisia. Kuinkahan moni vie ruuantähteet noille kanoille? Luulisi ruukaa riittävän.

Kodin kuvalehden 11/2016 (26.5.2016) juttu Ullanlinnan kesäkanoista.


Kodin kuvalehti 11/2016 (26.5.2016)

Hakusanat: Helsinki, Ullanlinna, kesäkanat,
Kodin kuvalehti 11/2016 (26.5.2016)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kukon kieunnan SM-kisat la 23.7.2016

Vähän viimetinkaan meni tiedotus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kukot kiukuu aikasee ja kisatkin ovat jo klo 10.00. Osoite Lylyntie 335 Juupajoki.

SM-kisat on järjestetty jo vuodesta 1986 lähtien. Voittaja on kukko, joka kiekuu eniten puolen tunnin aikana. Parhaimmat kukot kiekuvat yli viisikymmentä kertaa eli lähes kaksi kertaa minuutissa. Kukot ovat häkeissä ja jokaisella kukolla on oma tuomari, joka laskee puolen tunnin aikana tulevat kiekaisut. Kukkoja on ollut yleensä paikalla toistakymmentä. Tapahtuman järjestää Lylyn kyläyhdistys.

Meidän Kalle-kukossa olisi kyllä ollut voittaja-ainesta.

Korjattu 2.7 klo 12 tapahtuman päivämäärä. Me tosiaan käväistiin aamukahveilla Juupajoella.:D Onneksi moottoripyöräly on yleensäkin sellaista "turhanpäivästä" ajelua ja sääkin oli mitä parhain, joten ihan hupi juttu. Tulipahan katsastettua kisojen pitopaikka. Tämä lähikahvila on Suomi-idylliä parhaimmillaan! Tuoretta kahvia ja kovia juttelemaan, luulin Tampereen suunnassa olevia vähempi puheliaiksi.  

Aamukahvilla 2.7.2016 klo 9:10 Kukon kieunnan SM-kisojen lähikahvilassa Lylyssä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Perkeleenkanat

Munanetissa joku sanoi, etteivät hänen kanansa kaiva kukkapenkkejä. Onnellinen hän. Itse en usko sellaisia kanoja olevankaan. Meillä kanat ovat nykyisin aitauksessa, mutta varsinkin Sylvi ja Madeleine aina välillä lennähtävät aidan yli. Silloin nimitän kanojani perkeleenkanoiksi. Hätistäessäni karkulaisia ne selvästi tietävät, että suuntana pitää olla kanatarha.

Kanakarkulaisten käsittelemä orvokkipenkki.
Tiivis kukkapenkki, jossa ei ole yhtään multaista aukkoa voi säilyä. Mutta kitkepä kukkapenkki! Viime kesänä minulla oli ruusupuska, jossa oli kolmisenkymmentä nuppua juuri alkamassa kukkia. Menin hölmöyksissäni kitkemään ruohoisen alustan, jolloin kanat rapsuttivat juuret esiin mullasta ja ruusu kuivui pystyyn. Sen kuolleen ruusun sai ottaa kokonaan pois.

Orpington-kana Madeleine ei tahdo aitauksessa pysyä.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Colombine Spray on hurja myrkky!

Eipä ole aiemmin tullut esiin, millainen tappoaine on Colombine Spray. Tätä belgialaista valmistetta käytetään yleisesti kyyhkyjen ulkoloisten (täit, väiveet, punkit) häätämiseen. Vaikuttava aine on metyylikloridi. Tuote tulee ihan EU:n ytimestä ja markkinoidaan vaarattomana Euroopassa. Ei voi kyllä enää mihinkään luottaa.

Colombine Spray, metyylikloridia sisältävä myrkky.


USAssa on Colombine Sprayn tehoaineen, metyylikloridin raportoitu maalinpoistoaineissa aiheuttaneen jopa äkkikuolemia käyttäjilleen. Helmikuussa 2016 EU on antanut pikaisen takaisinvetotiedotteen puuttuvien tuotemerkintöjen ja lapsiturvallisen korkin vuoksi (lisätty 28.6.2016).

EU:n Rapid Alert Systemsissä viikolla 8 julkaistu takaisinvetotiedote.

Kaikki alkoi, kun eräällä tuttavallani on kanoissa ulkoloisia ja kyseli ohjeita. Kylpemispaikassa tuhka auttaa ja ennaltaehkäisee ongelmaa, mutta ei poista jo olemassa olevaa ulkoloisongelmaa. Soittelin Jyväskylän kaupungin eläinlääkäreille, mutta viralliseltakin puolelta keinot ovat vähissä. Reseptillä on saatavilla yhtä myrkkyä kanapunkkien tuhoamiseen kanalarakennuksessa hintaan 250€/litra. Ulkoloisiin kanoille voi laittaa vastaavia aineita, joita kissoille ja koirille laitetaan punkkien häätöön (vrt. Frontline). Mutta näitä aineita käytettäessä munien käytölle on pitkät, 60 päivän varoajat. Kaksi kuukautta on kananmunat heitettävä kompostiin.

Munanetissä ja muuallakin varmaankin yleisin kanojen ulkoloishäätöaine on ollut Colombine Spray. Itsekin olen käyttänyt sitä lintukirppuihin ja täihin / väiveisiin. Nyt ei kyllä enää uskalla pahemmin suositella. Ongelma on, että mitä tilalle?

Lisätty 28.6.2016. Colombine Spraytä käytettäessä tulisi olla hengitys- ja silmäsuojain sekä suojavaatetus, joka estää ihokosketuksen. Kemikaalikortin tiedot TTL:n sivulla.


Hakusanat: Colombine Spray, metyylikloridi, myrkky, täit, väiveet, ulkoloiset häätö, torjunta

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Myydään 4 kpl kesäkanoja - myyty

Kesäkanoiksi 4 kpl noin nelivuotista kanaa. Kanat jussila-hyline white.


Tuohimutkalaiset ovat Unto-kukon ja Vaeltaja Varpun jälkeläisiä. Tulevat syksypuolella nelivuotiaiksi, joten talvella alkaa muninta olla jo heikompaa. Keväisin kanat aina innostuvat, jolloin muniakin alkaa tulla reilusti liikaa. Tosin tähän vuoden aikaan saavat myös monipuolisempaa ravintoa, kun laiduntavat ulkona ja apilaa kerään niille lähes päivittäin. Tuohimutkalaisia täytyy vähentää senkin vuoksi, että alkaa kanala täyttyä. Keväisen haudonnan kanat alkavat syksypuolella munia. Silloin alkaa tuotantopuolella olla liikaa kanoja.

Yhteystiedot: Päivi puh. 045 153 1000
paivi.korpivaara (at) gmail.com

Tuohimutkalainen kana

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Palokan poika

Maaliskuussa kuoriutuneet tiput ovat kasvaneet jo nuorikoiksi ja eilen parven Alho-kukko ja Alho-kana muuttivat Jyväskylän Palokkaan.

Alho-nuorikosta kasvaa kaunis "helmikana".

Tämä oli itselleni pelkkää businesta, sillä taas on 10 euroa lisää tulopuolella. Siinä sitä on todistusaineistoa miehelleni, että ei muka siipikarjayrittäjyys kannata. Toistaiseksi hän on aina vaan sanonut, että jospa nyt kuitenkin menisit sinne töihin.

Alho-kukkonuorikko

Itseasiassa oli niin harvinainen tilanne, että ostaja oli etsimässä vain pienikokoista kukkoa. Kana oli vain pakko kaupata mukaan, sillä muuten siitä olisi jäänyt kanalan yksinäinen. Kanat kun tietävät rotunsa ja niiden syntymäparvi luo kanojen ystävyyssuhteet. Kun kanan samanrotuinen leikkikaveri olisi muualla, niin kana olisi aina se yksinäinen. Toisaalta kukollakaan ei olisi uudessa parvessa samaa rotua. Nyt sisko ja sen veli varmaankin kylkimyyryssä viettävät yönsä ja kana tulee olemaan aina se kukon ykköskana.

Alho-nuorukaisten ylpeät vanhemmat



Hakusnat: Alhon-kanta, maatiaskana

perjantai 27. toukokuuta 2016

Maatiaiskanojen säilytysohjelman kesäseminaari 9.7.2016

Luke eli Luonnonvarakeskus järjestää maatiaiskanojen säilytysohjelman kesäseminaarin 9.7.2016 Mäntyharjulla. Mielenkiintoinen on tuo maatiaiskanan ominaisuuksien kehittyminen tai kehittäminen, sillä onhan ihminen valinnoillaan siihen vaikuttanut.

Luke eli Luonnonvarakeskuksen maatiaiskanan säilytysohjelma
Ohjelma
10.00  Aamukahvi
10.30  Ohjelman kuulumiset ja geenipankkiasiaa (Mervi Honkatukia, Luke)
11.00  Suomalaisen maatiaiskanan morfologisten ja tuotanto-ominaisuuksien ajalliset
          muutokset (Sanna Markkanen, Itä-Suomen Yliopisto, UEF)
12.00  Lounas
13.00  Kanojen verinäytteenotto tautitestauksia varten (Pia Wenneström,
          Tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikkö, EVIRA)
15.00  Kahvit
15.30  Tietojen tallentaminen tietokantaan, demonstraatio (Reeta-Maria Partanen ja
          Mervi Honkatukia, Luke)

Pitääpä katsoa, jospa tuonne pääsisi.

Hakusanat: Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma, Luke, Luonnonvarakeskus, kesäseminaari

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vammaisellakin kanalla on oikeutensa (video)

Aiemmin tein yhdelle kanalle diagnoosin, että se kaipaa nitroja. Tuotantohybrideille tulee sininen heltta, jonka jälkeen ne usein menehtyvät. Nyt kuitenkin erehdyin, sillä kanalla on selkeästi jonkinlainen halvaus. Kyseinen kana ei kykene enää lentämään edes 40cm korkeudelle orrelle. Kanan asento on pysty kuin pöllöllä tai pingviinillä. Piha-altaan reunalla istuessaan se näyttää ihan kuningaskalastajalta. Alla Pinguksi uudelleen nimetty kana videolla vipeltämässä nurmikolla.


Muutaman päivän ajan halvauksen jälkeen kana näytti surkealta, mutta pian se kuitenkin tuntui tervehtyvän ja olevan muuten ihan kunnossa. Kanat ovat julmia heikoille ja sairaille yksilöille. Vaikka Pingu olikin muuten ok, niin ulkoillessa muut kanat, erityisesti tuohimutkalaiset hyökkäsivät sen kimppuun ja nokkivat niskan verille. Mielenkiintoista asiassa on, että Pingu oli ennen halvaustaan yksi kovimmista nokkijoista ja arvoasteikon yläpäässä. Luontaisesti kanat ajaisivat kyseisen, vammaisen yksilön lauman reuna-alueille, jolloin se olisi ensimmäisiä petoeläinten uhreja.

Meidän piti alkaa pitää Pingua häkissä kanalassa, jotta muut eivät noki sitä. Koska Pingulla on paremmat ruuat, niin kaikki kanat aina yrittävät päästä häkkiin. Päiväksi Pingu kannetaan pihalle, jossa se saa olla vapaana. Pingu kun ei enää pysty ruopimaan ja tuhoamaan kukkapenkkejä.

Pingu paistattelee auringossa 5.5.2016

Kuukauden päivät Pingulla on mennyt hyvin ja ajattelin sen olevan koko kesän meidän pihakanana. Mutta viime päivinä se on käynyt varsin uneliaaksi, eikä se enää juurikaan liiku. Pihallakin se vain paistattelee päivää kriikunapuun alla. Jotenkin tuntuu, että Pingun päivät ovat pian luetut.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hienon tipu (video)

Hieno hautoi kahta munaa ja nyt toisesta on kuoriutunut tipu. Toista munaa ei enää ollut missään. Joskus viikko, toista sitten löysin lattialta tyhjät munankuoret. Ihmettelin, että oliko joku kana Alhojen puolelta päässyt taas varaston puolelle ja muninut. Sitten olisi itse kana tai toiset syöneet sisustan, kun oli rikkoutunut. Ilmeisesti se oli kuitenkin se Hienon toinen haudonnassa ollut muna. En tullut katsoneeksi kanan alle silloin. Kuori oli sen verran kaukana pesästä, etten ajatellut sitä Hienon muniksi.



Ei haittaa, että Hienolla on vain yksi tipu, sillä minulla on koko satsi hautomakoneessa. Nykyisin varmistan haudonnan koneella, jottei tarvitse lähteä Heinolaa myöten hakemaan adoptiotyttäriä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hilma-kana on rasisti (video)


Hilma-kana ei ole emona ihan muiden Alhokannan kanojen kaltainen.  Alhot ovat kovia hoitamaan tipuja. Aiemmin meillä Mirkku-kana jopa omi Laku-kanan tiput, kun ne kasvoivat vähän suuremmiksi. Hilmaa sen sijaan alkoi tipujen hoitaminen kyllästyttää. Niinpä se päättikin viettää Vappua railakkaasti karistaen tiput kannoiltaan ja liittyen muiden aikuisten kanojen laumaan.
Rasismin kohteeksi joutuneet mustat "pojat" 17.4.2016.


Hilma on myös avoimen rasisti. Yleensä kanaemo huolii koneessa haudotut tiput alleen ongelmitta, mutta Hilma ei huolinut mustia tipuja. Vaaleat tiput kyllä kelpasivat. Ensin löysin yhden Hilman alle viedyn mustan tipun kuolleena silmät päästä nokittuna. Oli niin inhottavan oloinen loppu, etten halunnut edes ottaa siitä kuvaa.

Myöhemmin vein useamman mustan tipun Hilman alle. Käydessäni tarkastuskäynnillä löysin nämä mustat tiput eri puolilta varastoa mikä missäkin nurkassa. Kerättyäni tiput kasaan ja laittaessani ne takaisin  Hilman luo, kana alkoi nokkia tipuja.  Ei paljon selvemmin olisi voinut Hilma-kana osoittaa, että se ei tummista tipuista välitä. En tiedä, että olisiko tilanne eri, jos kanojen joukossa olisi vielä myrskyn uhrina kuollut musta Laku-kana. Alla video Hilmasta ja vaaleista tipuista 17.4.2016.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Märkä kana

Orpington rouvat Victoria ja Madeleine eivät pahemmin sateesta piittaa. Rouvat on nimetty Ruotsin prinsessojen mukaan ja erityisesti tummempi Victoria tekee mitä tahtoo. Vaalea Madeleine-kana on yhtä kaunis kuin prinsessa Madeleinkin.

Orpington rouva Victoria sateen jäljiltä 14.5.2016
Victoria ei nykyisin pysy ollenkaan aitauksessa, vaan heti kohta lennähtää puutarhan puolelle, kun aukaisee verkkotarhan luukun. Onneksi orpington-kana ei näytä kuopsuttavan yhtä ahkeraan kuin tuotantohybridi Hy-line Brownit tai maatiaiskana Jussilat. Enimmäkseen kävelee ja etsii nurmikolta ja muualta jotain pikkuisia ötököitä. Mitä nyt vähän kukkapenkkejä kuopsuttaa, ei kuitenkaan tee suuria monttuja. Pahempi on ehdottomasti Mörri-koira.

Märkyys ei tunnu orpington-rouvaa haittaavan yhtään.

Viktoria käyskenteli sateessa, kun muut kanat olivat menneet katokseen. Kerran hätistelin sen sisään, mutta oli sieltä kuitenkin lähtenyt uudestaan liikkeelle. "Kuninkaallisia" ei tunnu säät haittaavan.

Madeleine ei ihan samassa määrin viihtynyt sateessa kuin Victoria-kana.

Hakusanat: Orpigton, sade

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Jyväskylässä saa pitää kuutta kesäkanaa pelkällä ilmoituksella

KSML 17.4.2016 Kesäkanan tai -lampaan voi ottaa – mutta ei salaa viranomaisilta

KSML 17.4.2016

Tuo kuuden kanan sääntö tulee kaupunkikohtaisista ohjeista, jotka ovat Jyväskylässä nimeltään Terveydensuojelujärjestys. Joskus aiemmin en löytänyt sitä netistä, mutta nyt tuntui löytyvän helposti. Hyvä niin, koska silloin jokainen voi itse lukea säännöt. Näyttävät nuo koskevan taajama-alueita Uuraista ja Multia myöten, vaikka ne kylät kyllä näyttävät kaiken kaikkiaan ihan haja-asutukselta menipä vaikka kuinka kunnan keskipisteeseen.

Tuossa Terveyssuojelujärjestyksessä ilmoitusvelvollisuus on myös kissoista ja koirista, jos niitä on enemmän kuin kuusi. Eli sellaiset laumoittain kissoja pitävien tulisi myös tehdä ilmoitus eläimistään. Sinänsä hyvä asia, mutta liekö tekevät.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kana kaipaa nitroja

Meidän yksi tuohimutkalaisista kärsii selvästi sydänoireista. Heltta on sininen ja olo on ollut huono viikonlopusta alkaen. Tuohimutkalaiset ovat Unto-kukon (Jussila) ja tuotantokana Hy-line brownin sekoituksia ja ovat selvästi perineet Hy-line brownien sydänongelmat. Tuotantokanalasta haetun Hy-line brownin elinikä on usein alle kaksi vuotta. Meidän mikserit ovat nelivuotiaita. Kuudesta kanasta on jo yksi kuollut, eikä tämän toisenkaan olo kummoinen ole.

Sydänvikainen tuohimutkalainen kana on kuin pingviini.

Tämä sydänvikainen kana on hassussa, pingviinimäisessä asennossa, rinta ylhäällä. Ilmeisesti tuo asento jotenkin helpottaa kanan oloa. Kana on saanut joka päivä erikseen tuhdimpaa ruokaa ja vettä, sillä pitäähän sitä sairasta aina hoivata.


Videossa taustalla kiekuu Kalle-kukko (Wyandotte), joka on seinän toisella puolella.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Lehtokotiloista kanalatouhu alkoi

On pakko todeta, että ei ole mitään niin pahaa, ettei siitä voisi seurata sellaista hyvää, mitä ilman pahaa ei tulisi. Meillä ei nimittäin välttämättä olisi ollenkaan kanalaa ilman lehtokotiloita. Ilman kotilopainajaista en olisi alkanut suunnittelemaan kasvihuonetta, joka varsin varhain laajeni kasvihuone-kanalaksi. Ilman lehtokotiloita en olisi myöskään kirjoittanut kirjaa kotiloista. Se ilmestyi pari viikkoa sitten.

Kirja lehtokotiloiden hävittämisestä.

Kaunis alkuvaiheen ajatus kanalasta oli, että kun kasvukausi on ohi, niin kasvihuone toimisi kanojen jaloittelutarhana. Se oli ihan tuhoon tuomittu ajatus.Sinänsä lehtokotiloiden kävittäjäksi en kanoja ajatellut. Kanat ovatkin kyseenalainen keino lehtokotiloita vastaan, sillä kanat tekevät huomattavasti enemmän tuhoa puutarhassa kuin kotilot. :) Alla kuva niistä kahdesta pelargoniasta, jotka talvehtivat hyvin niin kauan, kunnes kanat pääsivät vahingossa varaston puolelle hetkeksi.

Kanat pääsivät vahingossa hetkeksi varaston puolelle, talvehtineet pelargoniat ovat mennyttä.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Miten päästä Saksaan hoitoon borrelioosista? (ohi kanala-aiheen)

Tämä bloggaus ei ole kanalasta ja kanoista, vaan borrelioosista eli Lymen taudista. Bloggauksen teen siksi, että niin monet eivät tiedä, miten päästä Saksaan hoitoon. Suomen käypähoitosuositus ei paranna, vaan vie halvaantuneeksi vuodepotilaaksi. Borrelioosi on ainakin kolmella ystävälläni. Kaikilla se on eri vaiheissa. Alla yhden sitkeän selviytyjän kertomus. Hän kävi monella kymmenellä yksityislääkärillä ennen kuin löysi osoitteen Saksaan ja sai tarvitsemansa avun. Nyt hän voi hyvin.

Toivottavasti alla olevasta kertomuksesta on apua hoidon saamiseksi muillekin, sillä esimerkiksi Suomen borrelioosiyhdistys Borrelioosi ry ei saa jakaa alla kerrottuja tietoja. Minäkään en jaa, minä vain kerron ystäväni selviytymistarinan yksityiskohtineen, hänen suostumuksellaan.

Borreliose Centrum Augsburg, Saksa


"Lääkäri otti minulta verinäytteet ja ne lähetettiin Saksaan BCA:n labraan. Klinikka on Augsburgissa. Borreliose Centrum Augsburg. +498214554710 (http://www.bca-clinic.de/). Siellä on edullinen hotelli ja helppo mennä Münchenistä junalla. Sain ensin antibioottia puoli vuotta ja sen jälkeen luontaislääkitysellä on menty. Olin kaksi päivää siellä  4 kk välein. Lento ja hotelli 250€, kokeet olivat ekalla kerralla kalliit, noin 1000€. Selvittivät onko muita eliöitä kropassa, sydämessä tai muualla. Sitten söin 1vuoden ainakin 10 eri immuniteettia vahvistavaa luontaislääkkeitä. Niitä syön nytkin mutten kaikkia. "
 
Varmaan verinäytteen voi ottaa jopa joku terveydenhoidon laboratorio ja pyytää lähettämään Saksaan ko. labraan, kunhan on ollut ensin yhteydessä sinne BCA-klinikkaan.

Lääkärin nimen voi kysyä minulta. Muun lääkärikunnan painostus ja muun muassa uran katkeaminen on uhkana niille lääkäreille, jotka uskaltavat epäillä Suomen käypähoitosuositusten mukaista borrelioosihoitoa.   

Jyväskylän yliopisto tutkii borrelioosia, artikkeli Keskisuomalaisessa 31.5.2015.

KSML:n artikkeli Jyväskylän yliopiston borrelioositutkimuksesta


Hakusanat: borrelioosi, Lymen tauti, käypähoitosuositus, Saksaan hoitoon , BCA Clinic, Jyväskylän yliopisto

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

400 bloggausta ja 4 vuotta

Tehdessäni ensimmäiset postaukset 10.3.2012 en olisi ikinä uskonut, että neljän vuoden päästä niitä on 400 kpl. Neljässadas bloggaus oli 26.3.2016 Sirkku-tipu huutaa emoaan -video ja postaus.

400 bloggausta 4 vuodessa.
Sata postausta vuodessa on melkoisen hyvin huomioden, että alussa minulla oli kukko ja muutama kana. Aloitin kaiken ostamalla hautomakoneen ja hautomalla itse tiput. Sen jälkeen rakennettiin kasvihuone-kanala. Kasvihuoneesta ei ole tietoakaan, koska kanat ovat vallanneet koko rakennuksen. Kanaparvien määrä on kasvanut kahteen, tällä hetkellä tosin niitä on neljä. Kukkoja on kolme, kanoja parikymmentä ja tiput päälle.

Vastakuoriutunut tipu 3.4.2016


Yllättävintä 400 bloggauksen jälkeen on, että aiheet eivät ole loppuneet. Vielä olisi paljonkin ihan asia-aihetta jemmassa, kuten lintukirput ja kanatäit. Joskus voisi myös Periscopella ottaa vaikka kanalan siivouksen. Vasta äskettäin aloin aktiivisesti päivittämään Facebookia, vaikka sivu tuli tehtyä jo vuosia siten. Se mitä pitäisi tehdä, olisi blogin ulkoasun uudistus.

Kiitos kaikille lukijoille ja kanamaista kevättä!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Sirkku-tipu huutaa emoa

Sirkku sai nimensä sirkutuksestaan, kun se kutsuu ja etsii kanaemoa.Yleensä tipujen ääntelyä sanotaan piipitykseksi, mutta ainakin hautomakoneesta tulleen yksinäisen tipun ääni on enemmän sirkutusta.



Kanan alta kuoriuneet tiput eivät sirkuta samalla lailla, sillä niillä on kanaemo turvanaan. Mutta varsinkin yksin tipu sirkuttaa ja etsii kaveria ja emoa. Vähän myöhemmin kuoriutui kaveri, jonka kanssa ollaan hiljempaa, alla.



perjantai 25. maaliskuuta 2016

Sektio oli välttämätön

Ohje konehaudonnassa on, että tipujen kuoriutumiseen ei pitäisi puuttua tai auttaa asiassa. Eilen yksi tipu teki kuoreen reiän ja piipitti. Tänään taas se piipitti hurjasti. Niinpä tein haudottavalle munalle sektion eli otin kuoret pois, mikä oli selvästi oikea ratkaisu.

Sektiolla juuri kuoriutunut tipunen.

Kalvot olivat kuivuneet tiukasti munan yläosasta tipun päähän eikä se olisi sieltä itsekseen jaksanut kuoriutua. Kuiva kohta oli yllättävän kaukana siitä alkureiästä, joka oli tyypilliseen tapaan siinä munan keskellä. Kosteus hautomakoneessa oli vähän alle 70%, mikä jostakin syystä ei sitten ollut riittävä tälle tipulle. Kaveri on selvästikin selviutujä tyyppijä ja Uljas tulee nimeksi. Uskoakseni kun on kukko kuitenkin. Alla Uljas ottaa rennosti rankan operaation jälkeen. Kuivuttuaan pääsee kanalaan Hilma-kanan hoiviin.

Uljas-tipu ottaa rennosti hautomakoneessa rankan toimeenpiteen (sektio) jälkeen.


Hakusanat: pitkäperjantai 25.3.2016, kuoriutunut tipu, hautomakone, sektio, keisarinleikkaus


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Maailman menoa maisemaikkunasta

Orpington-kana Selma ihastelee aurinkoista päivää.
Kanalassa ikkunan on hyvä olla alhaalla. Silloin kanojen on helppo katsella ulos, mitä ne tekevätkin mielellään. Ikkuna ylhäällä on enemmän ihmisiä varten. Maisemaikkuna ja esteetön näköala on kanoille mieleen.

Hakusanat: Kanala, ikkuna, rakentaminen

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Jokaista kanaa suree

Karvajalka on poissa. Se löytyi munintapesästä kuolleena täysin kunnossa olevan oloisena, höyhenpeite kiiltäen. Sitä ei oltu nokittu tai mitään. Eläimet menevät usein suojaan, kun tuntevat olonsa heikoksi. Ehkä näin Karvajalalla.

Karvajalka, kanlan ainoa Brahma

Jokaiseen kanaan sitä vain kiintyy. Se on se, kun on lemmikkikanala. Jos olisi harrastekanala tai tuotantokanala, niin ei tarvitsisi jokaista kanaa itkeä. Karvajalka-nimi tuli Brahmalle tyypillisistä jaloista, joissa on höyhenet.

RIP Karvajalka 16.3.2018

Tähän aikaan vuodesta ei saa kuoppaa maahan. Onneksi rikkaruohojen kuivatuskomposti on tyhjänä. Siinä on valmis kuoppa, jossa on "maapallo"lämpökompostori päällä. Laitoin kanan sinne ja täyteen pakkaslunta, joten pitänee se kompostori kylmänkin sisällä. Toimikoon se ruumishuoneena, kunnes saa maahan kuopan.