sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kananmuna säilyy 4 kuukautta syömäkelpoisena

Nyt pääsiäisen alla on ollut ihan järkeviä juttuja ruuan säilytyksestä.

Kananmuna on 4 kuukautta syömäkelpoinen

IS 19.4.2019 Kuinka kauan kananmuna oikeasti säilyy? kerrotaan, että Suomessa muniin leimataan parasta ennen -päiväys 28 päivän päähän. Kun sama muna laitetaan kansainväliseen kauppaan, siihen leimataan 120 vuorokautta. Eri maissa on erilainen lainsäädäntö.

Kananmunaa voi siis huoletta popsia neljä kuukautta ostopäivästä, kunhan sitä on säilyttänyt asianmukaisella tavalla.

Tuoreen kananmunan ongelma on, että siitä ei aina kuori irtoa kovin hyvin. Kun muna hiukan kuivuu, niin kuori irtoaa helpommin. Niinpä tyttäreni ottaakin mielummin vähän vanhempia kananmunia kuin ihan tuoreita.

Mädän kananmunan myös haistaa. Siitä ei jää hetkenkään epäilystä. Kerran on itselleni sattunut mätä. Ne ovat sellaisia, jotka ovat ilmeisesti jossakin vaiheessa kanalassa pyörähtäneet jotenkin sivuun/piiloon kanalassa. Sitten ne on joku kerta kerätty. Että sellainen ylläri. :D

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Nuutti Untamo on kadoksissa - Löytyi

La 20.4.2019 Nuutti löytyi. Somen teho on kyllä uskomaton tällaisissa asioissa. Valitettavasti Nuutti Untamo oli jäänyt auton alle reilun puolen kilometrin päässä kodista pitkäperjantaina 19.4.2019. Nuutin 1-vuotissynttärit olisivat olleet ma 22.4.2019.

Nuutti oli leikkaamaton kolli. Toiveissa oli kissanpennut, mutta Nelli ei ehtinyt tiineeksi. 

Nuutti Untamo -kollikissa

Meidän Nuuttia ei ole näkynyt. Kovasti epäilemme, että on mennyt jonkun vajaan. Kun ovet on suljettu, niin on jäänyt satimeen.


Toinen mahdollisuus on, että on jossakin sisällä. Nuutti on äärettömän ihmisrakas ja antaa itsensä vieraillekin kiinni. Se ei ole aina hyvä ominaisuus.

Uskomme vielä Nuutin olevan elossa, koska ei ole tullut soittoa. Nuutti on sirutettu ja siru rekisteröity, joten sikäli hyvä.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Härski-Hartikainen käy meillä visiiteillä

Tänään se taas tapahtui. Naapurin Vili-kissa kävi 2,5 tuntia makoilemassa meillä, sisällä! Sisään Vili tuli klo 9.00 (kuva alla). Todistettavasti Vili tuli myös viime lauantaina kymmenen aikoihin, jolloin kävin lenkittämässä koiraa.


Lounaalla katselin, että eihän se mokoma kissa ole lähtenyt ollenkaan ulos, vaan on vielä sisällä. Vili käy syömässä kalliit erikoisraksut, joita Nuutille syötetään sen mahaongelmien vuoksi. Makoilee varmaan sohvalla ja lopuksi käy vielä hiekkalaatikolla, jonka saan siivota. On siinä Härski Hartikainen!

No, asiaa ihmetellessä tulikin tviitti, jossa näkyi Vilin takapuoli ja kissa menemässä ulos. Siis kaksi ja puoli tuntia vietty meillä nauttien kaikista palveluista. Tämä nyt ei käy ollenkaan!!!


PS. Pitää huomata, että meillä on vahtikoira pihalla, joka usein nukkuu portaiden alapäässä olevalla ruohomatolla.


#naapurinPe...eenKissa :D #VilinPe...le #kissaelämää