torstai 2. tammikuuta 2014

Kaisa ei muni

Kaisa-kana eikä Kaisan tytär muni. Tytär on muninut syksyn aikana munan tai parin. Kaisa on viettänyt talvitaukoa jo ainakin toista kuukautta. Niin se se teki viime talvenakin. Kaisa aloittelee munimisen taas maaliskuussa.

Kaisa ja sen tytär ovat niin saman näköisiä, ettei niitä erota. Tosin Kaisan tytär viihtyy enempi omissa oloissaan kuin Kaisa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden kylpy

Ihan kuten lomalaisetkin menevät kylpylään, niin myös kanat harrastavat yhteiskylpytuokioita.

Kanoilla on korkea motivaatio kylpeä. Kanat kylpevät joka toinen päivä puolisen tuntia kerrallaan. Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, niin kylpeminen on sosiaalinen tapahtuma. Hetkeä aiemmin kaikki siivekkäät kylpivät.

Kaikki siivekkäät kylpemässä 1.1.2014 kolmen aikoihin iltapäivällä.

Askel uuteen vuoteen


Mihin tahansa pääsee kunhan ottaa yhden askeleen, 
ja toistaa sen sitten niin monta kertaa kuin tarvitaan.

Keijon askel © Dolly Aittanen 05/2013



Keijo oli eränsä ainoa kuoriutunut tipu. 20 Kaisan munasta ei ollut hedelmöittynyt yksikään. Kahdesta muusta kuoriutui vain Keijo-tipu. Keijo askelsi Kertun perässä kesän. Syksyllä Keijo lähti kuuden muun kukon kanssa maalle ja päätyi viimein pataan. Mitäpä me tarinasta opimme? Emme mitään.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Maitotölkin kanaset

Valion maitotölkissä on lentävä lehmä ja kivan näköiset kanat.
Valion maitopurkki

perjantai 27. joulukuuta 2013

Virikelanttu ja -kaali syötynä

Alla on kuva nakerretusta virikelantusta. Vieressä on jämät virikekaalista, joka on lähes täysin syöty.
Virikelanttu, jonka edessä on syöty virikekaali



torstai 26. joulukuuta 2013

http://tottamunasta.fi/

Totta munasta -sivusto

KANANMUNATIEDOTUS

Kananmunatiedotus toimii Suomen Siipikarjaliiton alla ja sen toiminnassa on mukana koko kananmunaketju eläinaineksen maahantuojat, tuottajat, rehutehtaat sekä kananmunapakkaamot. Tiedotuksen tehtävänä on kertoa ajankohtaisia asioista kananmunasta, sen tuotannosta, kulutuksen kehityksestä sekä kananmunan tutkimustuloksista niin meillä kuin maailmalla.

Kanakurssin materiaali netissä

Luomukananmunien tuotanto pienkanalassa -materiaali netissä ->

Luomumunat ovat kuluttajien suosimia luomutuotteita. Lähimarkkinointiin kaivataan lisää luomumunien pientuottajia. Luomukananmunien tuotanto pienkanalassa –kurssi järjestettiin 28.- 29.11.2013 Mikkelissä. Kurssi oli osa  Luomulla Etumatkaa Etelä-Savolle–hanketta. Hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti ja Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus yhteistyössä ProAgria Etelä-Savon kanssa.


http://keskener.blogspot.fi/

Pitää esitellä blogini seuraaja, blogi: Keskeneräinen
Keskeneräinen-blogi

Kannattaa lukaista vaikka blogi 25.12.2013 Joulusuoritus. :D

Keskeneräinen-blogin pitäjä esittelee itsensä tavalla, johon on niin helppo samastua:

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kaisan tyttärelle oma juoma-astia

Tänään laitoin Kaisan tyttärelle oman juoma-automaatin makuukamarin puolelle. Kun päästää kanoja ulos, niin Kaisan tytär tulee aina juomaan. Saman huomasi mieheni.

Kaisan tytär on hierarkian alin ilmeisesti, eikä uskalla tulla niin makuukamarin puolelta ruokasaliin. Juoma-automaatti kun on ihan ikkunan vieressä kauimmaisessa nurkassa. Ruoka-automaatti on keskemmällä, niin sen luo pääsee paremmin.
Kaisan tyttären oma juoma-automaatti

Kanamaista joulua

Silvia Sommarlat -nimerkki Munanetissä kuuluu kanala-hifisteihin, joiden tuotoksia on aina ilo katsella. Tässä hänen jouluasetelmiaan.
Silvia Sommarlatin joulutunnelmaa Munanetistä

tiistai 24. joulukuuta 2013

Rentouttavaa joulua!

Dolly Aittasen kuva Unto-kukosta

Jouluaaton pihakävelyllä

Joulukuussa kanat ovat päässeet ulkotarhaan, kun on ollut leudompaa. Sellaisella +5 asteessa viihtyvät tunnin verran ja kylpevät kovasti hiekassa. Jouluviikolla ovat olleet myös ihan pihalla. Vajaan tunnin päästä palaavat sitten itse ulkotarhaan. Tänään tosin aattokävely olisi venähtänyt pidemmäksikin, mutta ajelin kanaset kuitenkin sisälle. Ei ole kiva, jos tulee paleltumia.

Kanat pihalla jouluaattona 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

Virikekaali

Kana käyttää ruoan etsimiseen  50-90% valoisasta ajasta. Kana nokkaisee 15.000 kertaa päivässä. Jos kanalla ei ole nokittavaa, niin nokii jotain muuta. Vaikkapa toisia kanoja. Häkkikanalassa ei ongelmia nokkimisesta ole ollut ja siksipä rodunjalostuksessa ko. luonteenpiirteeseen ei oltu kiinnitetty huomiota.

Meillä ei toistensa nokkimista ole ollut, mutta olemme silti antaneet virikerehua: kaalia, lanttu, punajuurta, porkkanaa, perunaa, heinää. Kaali menee raakana, mutta perunat ja porkkanat, punajuuret on keitetty. Erityisesti mieheni on erikoistunut virikerehusta huolehtimiseen.
Virikekaali 2,87 euroa.
Virikekaalille tulee hintaa, kun on 1,29 euroa/kilo. Yhden virikekaalin hinnalla saisi kaksi kymmenen munan munarasiaa kaupasta. Tosin kaalia saa halvemmallakin, mutta ei tuollainen kaali kestä kuin pari päivää.

tiistai 17. joulukuuta 2013

34,31 euroa salmonellatesti

Ei ole Jyväskylän kaupungilla laskujensa kanssa kiire. Näyte viety lokakuun lopussa ja tulokset saatu muutamassa päivässä jo ennen marraskuuta sähköpostilla. Eli varsin rivakkaa toimintaa. Sen sijaan taloushallinnosta ei voi sanoa samaa. Vasta joulukuun alussa tulee lasku ja siinä kaksi viikkoa maksuaikaa.

Salmonellatesti 34,31 euroa Jyväskylässä


torstai 5. joulukuuta 2013

Kun munan kuori ei irtoa

Sainpa puhelinsoiton, että onko totta, että luomumunista ei kuori irtoa? Kyllähän se usein on niin, kunkananmunat ovat liian tuoreita. Sama tosin koskee ihan miten vain tuotettuja kananmunia.

Kun kananamuna vanhenee, niin se kutistuu ja kuoren väliin tulee ilmaa. Silloin kuori irtoaa helpommin kuin ihan tuoreesta kananmunasta.

Liian tuore muna, niin kuori ei irtoa kunnolla

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulunavajaisiksi yhdeksän munaa

Joulukuu alkoi varsin railakkaasti. Lauantaina 1.12.2013 oli munittu 9 munaa. Siis varsin erinomaisesti 11 kanalta. Marraskuu tosin loppui varsin vaisusti. Edellisenä päivänä eli 30.11.2013 oli vain yksi muna. Jotenkin sitä vaan oli pantattu joulunavajaisia varten.

Sikälikin ihmeellistä, että oli vielä ihan luonnon valolla. Tosin kasvihuoneen puolella on yksi lamppu jatkuvasti päällä, josta tulee valoa kanalan ruokahuoneen puolelle.

Joulunavajaisen kananmunia