Piippareille löytyi koti

Eilen aamuna se viesti tuli: " ...sinulla olisi ne kukonpojat. Jos ne joutavat vielä niin voisin ottaa." Siinäpä sitä hypin ilosta. Meidän ihanat kukkopojat löysivät kodin. Alla kukkopojat oikein silmät suurina ihmettelevät uudessa paikassaan kanoja. Mikäs on ihmetellessä noin sorioita nuorikoita. Vaan kyllä kukkopojistakin komeita herrasmiehiä kasvaa, jotka tulevat rintarinnan kuljeskelemaan ja neitojensa olemisen turvaamaan.

Velmu on rauhallinen nössö, joka on helppo ottaa syliin. Toivo on arempi ja piiloutuu Velmun selän taakse/ siiven alle. Toivolla on ihan oma tööttäyksensä. Kelpaa sitä kaverusten kuljeskella ja tööttäillä. 

Velmu (vasen edessä) ja Toivo

Viikko sitten sovin jo ensi sunnuntaiksi, että naapuri ottaisi kukkopojat. Pataan menisivät. Mutta maanantaina oli mieheni kukkopoikien-vapautusarmeija vaatinut kukkojen säilyttämistä. Ei kuulemma ollut sukupuoli syrjimisen syy. Munantuotantokaan ei olisi syy, sillä ei meidän maatiaiskana-Kaisakaan tee kuin muutaman munan viikkoon, kooltaankin ovat kuin viiriäisen munia. Ettei olisi siltäkään osin paljon eroa onko kukkoja vai kanoja. Meille siis oli tulossa kukkola ainakin kevääseen asti. Mutta nyt onneksi pojat saivat omat nuorikkonsa, eivätkä menneet kesäkukoiksi.