Nyt loppui meidän kanojen ulkoilut paitsi kanaverkotetussa häkissä. Kanahaukka tappoi Kaisan (RIP 26.10.2014) ja sai raadeltua siten, että varmasti pitää pihaamme ruoka-aittanaan. Kaisa oli meidän rakkain kanamme. Ei se, ettei meillä olisi muita mustia kanoja. Kaisa oli Persoona isolla p-kirjaimella. Kun joskus Unto-kukko nokki mieheni kenkiä, niin Kaisa tuli väliin. Kaisa oli meidän
ensimmäisen kevään haudonnoista-> (kuvissa nimellä Kyllikki) ja ainoa kana siltä ajoilta. Se oli käpätty pienestä pitäen ja siten tottunut ihmisiin. Arvohierarkiassa se oli korkein, Unto-kukon vieruskaveri orrella. Ja aina ensimmäinen orrella. Kaisa oli iltauninen.
|
Kaisa-kana 13.6.2013 © Dolly Aittanen |
|
Kaisa-kana 13.6.2013 © Dolly Aittanen |
Pelottavaa on, miten kanahaukka oli raatelemassa Kaisaa vain viiden metrin päässä itsestäni. Jos olisi osannut lukea merkit, niin olisi voinut tietää kanahaukan olevan lähistöllä. Aiemmin olin löytänyt Alhojen ulkotarhasta myös osan tuohimutkalaisista. Koko sakki, Alhot ja tuohimutkalaiset + Varpu kököttivät orapihlaja-aidan vieressä piilossa. Luulin, että palelevat. Ajoin Alhot sisään. Tuohimutkalaisia ajaessa takaisin alkoivat piiloutua lautataapeliin. Luulin taas, että niillä oli vain kylmä.
Unto-kukon johdolla muutama kana oli laitumella. Yritin houkutella jyvillä kanalaan, mutta eivät lähteneet omenapuun alta. Sitten joku eläin juoksi toistakymmentämetriä kuusiaidan alla metsään päin. Ihmettelin, että mikä eläin on, kun jotenkin sen juoksu ei vaikuttanut kanalta. Aika julman näköinen eläin se kanahaukka. Se oli jäänyt kuusten alle jumiin, koska meillä piha on verkkoaidattu.
|
Kuusiaidan alus, ilmeisesti kanahaukka metsästi juoksemalla |
Ketterästi kanahaukka kuitenkin liikkui kuusiaidan alla maata pitkin. Siihen kohtaan haukka ei olisi voinut ilmasta iskeä, koska siinä on aita ihan kuusiaidan vieressä varmaan 15 metrin matkalta. Jotenkin uskoimme, että kuusiaita suojaa kanoja.
|
Kaisa 1.4.2012 - 26.10.2014 |
Kanahaukan ääni-> Luonnossa se kuulostaa räkättirastaalta. Kuulin se aiemmin pihalla ollessani, mutta luulin sitä räkätiksi. Tuossa ainakin yksi syy, miksi pitäisi opetella lintujen ääniä. Tosin koulussa oli lintutunnistuksessa vain pikkulintujen ääniä.
Aiemmin blogissa:
6.9.2014 Kanahaukka taivaalla ->
1.9.2014 Aksu puolusti hengellään kanoja ->