torstai 16. lokakuuta 2014

Hiirenloukku

Se ei ole kovin ylevää, mutta kuitenkin pakollista. Nimittäin hiirten loukuttaminen kanalasta. Viime talvena hiiret tulivat sisään sähköläpivientien kautta. Ne tukittiin. Tänä syksynä ilmeisesti viemäriläpivientien kautta. Nyt ne on tukittu. Hiiri pujahtaa lämpimään vaikka kynän paksuisesta reiästä. (Yle 7.11.2012->)


Hiirenloukku. Katse, joka vangitsee, jopa syyttää la 11.10.2014.
Kokeilin ensin yhden yön verran muovista loukkua->, mutta siitä oli vain syöty sulatejuustot. Suklaa on muuten juustoa tehokkaampaa. Yle 25.10.2013-> Sitten siirryin perinteiseen hiirenloukkuun. Se on tehokas ja tappava. Meillä eivät ole jääneet kitumaan. Voi olla, että muovisen loukun kokeilukerralla oli se sunnuntaina saamani isoin hiiri. Kahtena yönä nimittäin oli perinteinenkin lauennut ja juustot syöty. Sitten viime sunnuntaina sain sen isoimman. Kaikkiaan kolme hiirtä loukutin. Toivottavasti on nyt hiiripopulaatio loukutettu ja kaikki raot tukittu.

Kanalaan ultraäänellä toimivaa karkotinta ei voi laittaa kanojen takia. Tosin ei niitä kannata laittaa muutenkaan. Ylen jutussa tuholaistorjuja sanoo hiirien tottuvan ultraääneen ja palaavan takaisin. Meillä on mökillä käytetty ultraäänikarkottimia ja hiiret olivat pitäneet oikeat pirskeet. Eli eivät toimi. Nyt aiotaan kokeilla MP3-soitinta ja Huoratronia-> sekä muuta metallia. :D Toimii se ainakin yhtä hyvin kuin ultraäänikarkotin. On ainakin halvempaa.

Omakotitaloihin ei myrkkyjä suositella, sillä hiiret voivat kuolla rakenteisiin. Haju on silloin hirveä monta viikkoa TS 30.10.2007->. Me pyydystettiin joskus kissan sisälle tuomia hiiriä keskuspölynimurilla. Sitten kerran oli yksi hiiri juuttunut johonkin mutkaan. Joo, kyllä se haisi, kunnes löydettiin syy. Eli kyllä ne myrkytetyt ja rakenteisiin kuolleet hiiret haisevat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti