sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

400 bloggausta ja 4 vuotta

Tehdessäni ensimmäiset postaukset 10.3.2012 en olisi ikinä uskonut, että neljän vuoden päästä niitä on 400 kpl. Neljässadas bloggaus oli 26.3.2016 Sirkku-tipu huutaa emoaan -video ja postaus.

400 bloggausta 4 vuodessa.
Sata postausta vuodessa on melkoisen hyvin huomioden, että alussa minulla oli kukko ja muutama kana. Aloitin kaiken ostamalla hautomakoneen ja hautomalla itse tiput. Sen jälkeen rakennettiin kasvihuone-kanala. Kasvihuoneesta ei ole tietoakaan, koska kanat ovat vallanneet koko rakennuksen. Kanaparvien määrä on kasvanut kahteen, tällä hetkellä tosin niitä on neljä. Kukkoja on kolme, kanoja parikymmentä ja tiput päälle.

Vastakuoriutunut tipu 3.4.2016


Yllättävintä 400 bloggauksen jälkeen on, että aiheet eivät ole loppuneet. Vielä olisi paljonkin ihan asia-aihetta jemmassa, kuten lintukirput ja kanatäit. Joskus voisi myös Periscopella ottaa vaikka kanalan siivouksen. Vasta äskettäin aloin aktiivisesti päivittämään Facebookia, vaikka sivu tuli tehtyä jo vuosia siten. Se mitä pitäisi tehdä, olisi blogin ulkoasun uudistus.

Kiitos kaikille lukijoille ja kanamaista kevättä!

2 kommenttia:

  1. Huikea määrä postauksia, ja periaatteessa yhdestä aiheesta. Mun kanojen pito on paljon tylsempää kuin sulla, tai sitten niistä tulee muuten vaan kirjoitettua (liian) vähän!

    Onnea, 4v. on blogille kunnioitettava ikä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, yllättävän äkkiä tuo 4 vuotta on mennyt.

    Oikea vastaus sinun vaihtoehdoista on tuo B eli sinulla tulee vaan kirjoitettua vähemmän / liian vähän.

    VastaaPoista