keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tehotytöt tuli taloon

Tehotyttö Suonenjoelta
Aiemmin kun meillä oli kaksi kukkoa ja kaksi kanaa, niin vallitsi harmonia. Tiltan kuoleman jälkeen ryhmädynamiikka ei enää toiminut ja tiimihenki rakoili. Kaksi kukkoa ja yksi kana ei ole laumana tasapainossa. Siksipä haimme kolme tehotyttöä Suonejoelta. Ovat munivia Hy-Line-rotuisia kanoja. Äskettäin on otettu salmonellanäyte ja siitä saimme todistuksen mukaan.

Matkalla tehotytöt olivat rauhallisia, voisi sanoa jopa vaisuja.

Koska eivät ole suomalaisia maatiaiskanoja, niin emme antaneet suomalaisia nimiä, vaan ennemminkin kuninkaalliset ja ulkomaalaiset nimet. Yllä olevassa kuvassa
Elisabeth alias Lisbet
Silvia
 Diana
Lisbet on vasemmalla yo. kuvassa ja heltta lerpattaa.
Silvialla on suurin pystyheltta, kuvassa häkissä takimmainen.
Dianalla on pystyheltta, mutta pienempi kuin Silvialla.
Tehotytöt ovat kuoriutuneet 6.6.2011.

Kotiutuminen kanalaan kävi varsin nopeasti, eikä mennyt kauaakaan, kun jo nokittiin jyviä kanalan lattialta.

Silvia ja Diana
Kanaset asettuivat heti orsille ja näin syntyi kahden kerroksen väkeä. Kukot alhaalla, Tarmo toiseksi alimmaisella orrella ja tehotytöt ylimmillä orsilla. Meidän kukot ja kanat eivät ole mitään orrella kiipeilijöitä tai nukkujia. Yönsä meidät lauma nukkuu kasassa maassa. Näin ne tekivät pieninä ja näin ne tekevät yhä.
Tehotytöt löysivät heti orret. Mitä ylempänä, sen parempi.
Ylhäällä on hyvä olla, sillä kukot nokkivat kanoja, kun laitettiin lattialle. Mutta ehkäpä näin totuttelu sujuu rauhallisesti. Maatiaiset alhaalla ja tehotytöt ylhäällä.

Kävin katsomassa puolen yön aikaan. Yksi ylimmäisellä orrella, Gaga ja kaksi tehotyttöä seuraavalla orrella, sitten Unto ja alimmaisella Tarmo. Opettavatkohan tehotytöt meidän maakanat nukkumaan orrella?

1 kommentti:

  1. Heips! Hyväkuntoisen näköisiä tehotytsyjä sulla jo ostohetkellä, me haettiin tänään neljä hyline brownia ja jokaisella on enemmän tai vähemmän kalju selkä ja pylly. :/

    VastaaPoista