maanantai 1. syyskuuta 2014

Aksu puolusti hengellään kanoja

Aksu oli urhea kukko, joka toimi kuin kukko Pärssinen ->.  Se puolusti kanoja niin, että henki meni. Naapuri oli nähnyt ison linnun nousevan pihasta, mutta koko totuus selvisi vasta myöhemmin. Kanoista Hieno oli ilmeisesti ollut tapahtuman aikaan iltapäivällä jo kanalassa. Se jo usein "iltapäiväteelle" kanalaan ja oleskelee sisällä mieluiten. Mirkku oli kadoksissa, mutta löytyi. Lakua ei ole löytynyt. Piileksii varmaan metsässä vattupuskissa. Sen se on tehnyt ennenkin, kun on päättänyt lenneskellä. Eli Lakun uskon löytyvän ihan kunnossa viimeistään aamulla. (Lisäys: Laku-kana löytyi vielä illalla naapurin puolelta aidan vierestä juoksentelemasta. Oli pyrkimässä kotia päin, mutta ei osannut lentää aidan yli, kun juoksi aidan vieressä.)


Mutta Aksu-kukko löytyi kuolleena. Se hoiti loppuun asti tehtävänsä kunnialla. R.I.P 1.9.2014.
Aksu-kukko ja kanat

Aksulla oli poikkeuksellinen komea ja hyvässä kunnossa oleva pyrstö.
Reilut kaksi vuotta meillä on ollut kanoja, mutta ensimmäinen kerta kun kukko on joutunut puolustushommiin. Piha on aidattu, joten supikoirat ja muut koirat ovat pysyneet ulkopuolella. Haukoistakaan tai muista ei ole aiemmin ollut harmia. Ilmeisesti Alhot pienempinä ovat houkuttelevampi kohde kuin meidän muuta kanat, jotka ovat huomattavasti isompia kooltaan. Unto-kukko ei välttämättä olisi menettänyt henkeään, koska on huomattavasti Aksua isompi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti