perjantai 5. syyskuuta 2014

Kanahaukka taivaalla

Citymaatilamme fauna on sitten lisääntynyt kanahaukalla. Aksu-kukon henki läksi sen haukan kynsissä. Naapuri oli nähnyt suuren ruskean linnun. Tänä iltana se kanahaukka taas kierteli taivaalla. Haukka teki jopa kanalan Alhojen päätyyn kaarroksen nousten sitten naapurin petäjän latvaan. Tämä yksilö on värityksensä perusteella ilmeisesti nuori yksilö. Siipien väli on varmaan metrin luokkaa, lintu on valtava.

Kanahaukan kaartaessa Unto-kukko juoksi tosi hermostuneena suoraan kuusiaidan alle ja piti hirvittävän varoituskaakatuksen. Muut kanat juoksivat kuusiaidan alle, mutta Varpu jäi ensin omenapuun alle. Kun Varpu juoksi aukion yli kuusiaidan alle, niin Unto-kukko piti selvästi motkotuksen Varpulle. Mies ajoi ne sitten sisään. Alho-parvi ei ole toistaiseksi ollut ulkona, pitää saada niille katokset kuntoon.

Aksu-kukon kuoleman jälkeen Unto piti seuraavana päivänä kanat verkkotarhassa eikä päästänyt laitumelle. Unto oli äksynä ja hermostuneena koko päivän. Unto on erinomainen kukko.


Pihapiiriimme on ilmestynyt kanahaukka

Taajamassa sitä tuudittautuu siihen uskoon, että on turvallista haukoilta. Uskomaton juttu kanahaukasta kanatarhassa Munanetissä->, josta Jani Kauton kuva alla.


Kanahaukka Munanetin nimimerkki flain kanatarhassa 8.9.2011 © Jani Kautto

2 kommenttia:

  1. Nyt niitä haukkoja on näkynyt täälläkin. Pihalla vierailleita fasaanikukkoja on hävinnyt, yksi on enää jäljellä ja sekin ontuu. Yksi nuorikkoparvi kuljeskelee ilman äitiä.

    Kesykanat ovat ulkona katetusta aitauksesta vain kun olen itse vahtimassa. Kukko varoittaa pienistäkin haukoista. Kanat ovat kesän aikana oppineet paremmin maastoutumaan, aluksi eivät oikein tienneet minne olisivat juosseet, kun haukka lentää yli. Nyt häviävät salamana pensaaseen ja kukko jää pullistelemaan aukealle.

    Tuo olikin melkoinen juttu, joka tapahtui flain kanatarhassa! Olen sen kyllä ennenkin huomannut, että kanahaukka, vaikka onkin muuten tyhmä lintu, osaa muunnella saalistustapaansa ovelasti.

    VastaaPoista
  2. Laitoin illalla kuudelta kanat laitumelta verkotettuun ulkotarhaan. Seitsemältä näin kun kanat lentelivät päin seiniä ja kukko huusi. Kun olin menossa kanatarhaan päin, niin haukka lähti tarhan takaa tiilikasan päältä. Eli melkoisen röyhkeä tai nälkäinen. Tähän asti olen pitänyt, että tuo verkotettu, valokatteellinen ulkotarha olisi turvallinen, vaikkei itse olekaan pihalla. Mutta nyt en ole ihan varma.


    VastaaPoista