maanantai 6. tammikuuta 2014

200 blogitekstiä!

En olisi aloittaessani uskonut, että kaksisataa blogitekstiä tulisi täyteen. 11 kanaa ja 1 kukko ja siitä 200 blogitekstiä! :D Mutta mitäpä minä kirjoittajana, mutta kun niitä vielä joku lukeekin. ;)

10. maaliskuuta eli vajaa kaksi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen tekstini. Silloin aloitin ensimmäisten munien haudonnan. Oli se jännää aikaa. Ei kyllä arvannut, mihin kaikki johtaa.

Ihmetystä itsessäni on erityisesti aiheuttanut se, että miten kanoista voi olla aihetta kahteensataan tekstiin eikä vieläkään aiheet tunnu loppuvan. En tiedä, miten tekstini alkavat toistaa itseään, mutta sehän on muiden ongelma. Itsestäni aina on kiva, kun kyse on kanoista. Kuva on aina hyvä, kunhan siinä on kanoja tai kukkoja. Aika yksinkertaista.

Kiitos naapurilleni Dolly Aittaselle valokuvista, jotka ovat ammattilaisluokkaa. Niitä on ilo esitellä.
Unto-kukko pihalla 13.6.2013 © Dolly Aittanen

Alla on Munanetistä kerättyjä eri nimimerkkien sloganeita:

Chickens are like potato chips..You can´t have just one...

~Parempi yksi ruuvi löysällä, kuin kymmenen kireällä~

Muijat ja kanat ne on kun talon hävittää 
-Vihtiläinen sananparsi-

En ole psykiatri, olen muuten vain 
asiantuntija sekaisin olemisessa! 


Kanat tekevät hyvää sielulle ja mielelle !




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti