sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Onnelliset ulkona

Nollakelit tulivat ja kanat pääsivät eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina ulos. Varsinkin eilen hiekka ja tuhka pöllysi, kun laumana kylvettiin. Sisällä ei voi yhtä yhteisöllisesti kylpeä.

Tuohimutkalaiset viihtyivät koko päivän eli kuudesta kahdeksaan tuntia ulkona. Sen sijaan Alhot eivät erityisemmin ulos halaja, joten niiden luukkua en ole pitänyt pidempään auki.

Kanat ulkona su 31.1.2016 koko päivän
Tuohimutkalaiset ovat tainneet kerätä hyvin rasvaa, kun ei ole "tarvinnut" edes munia. Muniessa olisi energia kulunut munatuotantoon, nyt omaan hyvinvointiin ja rasvakudokseen. :)

3 kommenttia:

  1. Millanen katto sulla on kanojen tarhassa? Meillä on valokatetta, ja silti jotenkin tuuli osuu tarhaan niin että sinne lentää lunta. Meillä siis ulkoillaan vaan tyhjässä varastossa. Sielläkin kanat viihtyvät kyllä oikein hyvin. Se on vähän sellainen "puoliksi ulkona" välitila.

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös valokate. Pohjoispuolelta suojaa lähellä oleva kuusiaita ja seinä on länsipuolella.

    Ulkotarha on kyllä ohuen lumen peitossa, kun kovasti tuiskuttaa.

    Tuollainen varasto ulkoilutilana on kyllä hyvä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kanasia! Meidän tyttöjä ei ole huvittanut ulkoilla, kolmea hy-line rouvaa ja kahta 9kk Paduaania. Nämä tipuina meille saapuneet juuri aloittelevat munintaansa. Voi sitä onnen päivää kun viime viikolla pesästä löytyi ensimmäinen pieni vitivalkoinen muna! :)

    VastaaPoista