perjantai 29. kesäkuuta 2012

Miksi kukaan ei huoli kesäkukkoja?

Miksei kukaan huoli kahta pientä kesäkukkoa? Ne voisi pitää kesän ja syksyllä laittaa pataan. Se olisi vieläpä ihan eettistäkin. Esimerkiksi kesäkissa on täysin tuomittavaa, mutta kesäkukko ei.

Kukot ovat vielä niin pieniäkin, että kiekuminekaan ei ole haitta. Ainakaan vielä eivät ole kertaakaan edes yrittäneet kiukua. Kun aloittelevat,niin sittenkin menee pitkään harjoitellessa.
 Ilmoitukset munanetissä ja omilla sivuilla eivät ole tuottaneet tulosta, joten tehostimme mainontaa. Nyt on lisäksi tori.fi:ssa ja yliopiston torilla. Jospa odottaisi vielä sunnuntai-iltaan. Meillä on nyt kolmea eri erikseen pidettävää (kukko)laumaa, joten alkaa käydä hankalaksi.   

Harrastajasta ajatus omien kukkojen teurastamisesta ja syömisestä voi tuntua epämiellyttävältä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että mikäli haluaa syödälihaa, omin käsin yksilöllisesti hoidettu ja vapaana laiduntanut paistikukko on sekä eettisempi valinta että pienempi ympäristörasituksen aiheuttaja kuin kaupassa myytävä broilerin-, kanan-, naudan- tai sianliha, joka on yleensä kasvatettu sisätiloissa suurina eläintiheyksinä ja teurastettu tavanomaisesti teurastamojen liukuhihnakäsittelyssä.
- Helena Tengvall: Kanojen hoito, sivu 111 

Ilmoitus kukkotipuista
Perjantaina 29.6 tehostimme tyttären kanssa ilmoittelua. Aiempien munanetin ja oman sivun ilmoituksen lisäksi laitoimme ilmoitukset tori.fi:hin ja Jyväskylän yliopiston torille. Halusimme vielä antaa kukkopojille mahdollisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti