Kana on tuotantoeläin, joka sitoo ihan kuin mikä tahansa muukin tuotantoeläin. Kanaa on hankala kuljettaa autossa, sillä kanankakka haisee. Siirtäminen toki farmariautolla kesämökille on mahdollista, mutta ei viikottaiset viikonloppureissut. Lomamatkan ajaksi ei ole eläinhoitolaa, johon kanat voisi viedä.
Kanat pihakävelyllä 28.2.2014 |
Kana siis sitoo varsin tehokkaasti kotiin. Itse olimme viime kesänä yhden viikonlopun poissa ja silloinkin meillä asusti kana-sitteri, joka hoiti kanat. Kotoilusta kannattaa siis oikeasti nauttia.
Meillä kanat ovat aidatulla pihalla vapaasti, mikä on varsin mukavaa. Kanat ovat hauskoja katsella ja ne puuhaavat koko ajan. Tämä puuhailu näkyy myös pihassa. Kukkapenkit, pensaan alukset ja muut kyllä raaputetaan ja sotketaan. Kana ei siis sovellu vapaaksi hoidettuun pihaan.
Kananmunien kerääminen on idyllistä, mutta vastapainona on kanankakan siivoaminen. Kanankakka on varsin aromaattista.
Syksyn osalta tulee miettiä jo kesäkanoja ottaessaan, miten niistä pääsee eroon. Pienen kanalauman pitäminen talven yli on hankalaa ja kallista. Hintansa puolesta meillä syötävät kananmunat voisi hakea taksilla lähimmästä vapaiden ja onnellisten kanojen kanalasta ja se olisi varmasti nykyistä halvempaa. Jo kananruoka maksaa ainakin saman, millä vastaavan määrän kananmunia saisi kaupasta.
Mutta kaikesta tuosta huolimatta olen itse pitänyt kesäkanoja ja nykyisin talvikanalaa. Kaikkea ei voi mitata rahalla ja tekemisiä järjellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti