Reetu Pehtoori eli meidän pihakukko hoiti tilusten työnjohtotehtävät kiitettävästi. Pehtoori oli meillä pihalla vapaana. Kukko ei tee niin paljon tuhoa kuin kana. Tosin Pehtoori kaapi ruusupensaan juuret esille, kun erehdyin kitkemään alustan puhtaaksi heinistä. Niinpä kymmenet ruusunnuput kuivuivat. Jos teki pihalla puutarhatöitä, niin Pehtoori saattoi tulla lähettyville makaamaan. Yleensä Pehtoori kävi ainakin katsastamassa, että hommat sujuvat. Se kun kuuluu pehtoorin tehtäviin.
Pehtoori-kukko tuli hyvin toimeen kaikkien talon asukkaiden kanssa, kuten
kissan kanssa samasta vesikupista juominen-> osoitti. Sen sijaan turhanpäiväisen joutoporukan, kuten varikset, Pehtoori ajoi pois pihasta. Pehtoori ei suvainnut rääkkyjiä tiluksillaan.
|
Reetu Pehtoori -kukko |
Torstaina 4.8.2015 Pehtoori pääsi Laukaalle suuremmille tiluksille. Hienoa uudessa pestissä on myös se, että ei ole vain kesän pätkätyö, vaan pehtoorin hommat jatkuvat talvella navetassa.
|
Reetu Pehtoorin uudet tilukset huokuu idylliä ja rantakin on lähettyvillä. |
Syy Pehtoorin pestaamiseen oli ongelmat työväen kanssa. Yksi kana oli jounut ajokanaksi. Kolme kanarouvaa olivat alkaneet nokkia sitä niin, että selkään oli tullut haava. Niiden kolmen kanan käytös oli ollut kuulemma kovin agressiivista. Liekö erilainen, lerpattava heltta vai vain huonot fiilikset. Tällä ajokanalla näytti olevan
samaa vaivaa, mitä oli meidänkin hy-line browneilla. -> Tiluksen kanat on otettu noin kuukausi sitten tuotantokanalasta ja ne ovat noin vuoden ja kolme kuukautta vanhoja. Meidän hy-line brownit kuolivat tuohon samaan vaivaan kaikki kolme alle kolme vuotiaina.
|
Ajokanaksi joutunut lerppa-heltta kana |
Nyt pari päivää myöhemmin ajokana voi taas hyvin ja oli noussut jo eilen illalla orrelle. Pehtoorin eli kukon tulo kanalaan rauhoitti menon heti. Tosin alkuun yksi kana otti Pehtoorin kanssa yhteen kuin kukkopojat. Ensimittelöt hierarkiapaikasta meni kyllä hieman kanan voitoksi. Mutta Pehtoori-kukko ottaa muutamassa päivässä tai viimeistään viikossa ehdottoman kukko-paikkansa parvessa. Nyt selvästi yksi kana oli ottanut parven johtopaikan ja mittasi asemaansa suhteessa kukkoon.
|
Pehtoori ja hy-line brown kanoja |
Meidän heinäkuussa 2012 ottimiin hy-linen browneihin verrattuna näillä hy-linen browneilla on selvästi suurempi pyrstö. Ihan se muistuttaa Alhojen pyrstöä. Luonteeltaan nämä tuntuivat olevan kesympiä kuin meidän ja niiden kiinnisaaminen ja sylissäpitäminen oli helppoa. Eli luonteeltaan erittäin kivoja.
|
Hy-linen brown puskan alla |
Kuva-arvoitus: Etsi kana kuvasta.
|
Missä kana luuraa? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti